Jos tapat mut, teet palveluksen!
Jospa mulla olisi nytten aikaa kertoa tuosta viimeviikon tiistain hässäkästä.. Olin siis juuri tullut kotoa lomilta, takana erittäin vaikea viikko, en olisi edes halunnut lähteä kotiin mutta en uskaltanut sanoa etten ole sellaisessa kunnossa että pystyisin menemään sinne. No lähdin perjantaina ja tulin takaisin Tiistaina. Olin mittakaavani mukaan jo maanantaina vielä pahemmassa kunnossa. Sinnittelin kuitenkin kotona tiistaihin. Olin ottanut kotoa klotriptyl mite-nimistä lääkettä 16 tablettia mukaani. Tarkoituksena saada pää sekaisin. Jaoin lääkkeet erään toisen henkilön kanssa puoliksi. Otin siis 8 tablettia. Olin kotona ollessani lukenut että keskimääräinen annos vuorokaudessa on 1-3 mutta erikoistilanteissa voidaan nostaa 6-8 tablettiin. Aluksi ajattelin ettei nuo vaikuta kun niiden ottamisesta oli kulunut jo 1,5h. Sitten ihan yhtäkkiä rupesikin väsyttämään oikein kunnolla. Mä vaan nukahdin. Sitten multa tultiin kysymään että miten minä ja se toinen väsähdimme ihan yhtäkkiä, olimme...