Hulluuden symbolit

Ihmisiä joka puolella, silti mä oon yksin. En jaksa nähdä ketään, mutta täällä ihmishälinässä mä istun. Saanko lähteä kotiin?  Lenkillä sade piiskaa kasvoja, koira vetää hihnassa, silti Mä vajoan. Mikään ei saa mua pysymään läsnä. Mä oon mieleni vankina. Ajatukset kiertää kehää. Kaikki vaan pyörii laihduttamisen ympärillä. Liikuntaa, liikuntaa ja vielä lisää liikuntaa. En ole tyytyväinen tän päivän liikuntasuoritukseen. 10km on aivan liian vähän. 

Aurinko maalaa kauniita kuvioita metsän maastoon. Mitä Mä teen? Itkien juoksen, mulla on niin paha olla. Matka jatkuu harrinniemeen. Välillä kävellen ja oksennellen. Keho on voimaton, heikko, samoin mieli. Pliis kehoni jaksa nyt!   Keho huutaa, tarvitsen energiaa! Mä huudan, ei! Sä et mitään saa koska ne lääkkeet lihotti! Polku on pitkä, mutkikas ja hankalakulkuinen. Silti mä juoksen sitä eteenpäin. Saanko istua keskelle metsää, itkeä ja jäädä tänne..? En voi, mua kaivataan jo kotona. Koirat on yksin tän lenkin ajan.  Kotiin tullessani edes kahden koiran hännän heilutus ei piristänyt.  Mä sorruin eilen viiltämään, Mä sorruin eilen oksentamaan, kolmesti. Tänään oon kans oksentanut. Olen syönyt liikaa. En edes kalori määrää kehtaa sanoa. Aktiivisuusranneke näyttää että olisin kuluttanut 1052 kaloria tänään.  Olen toivoton tapaus. Aina kun menee hetken hyvin, Mä romahdan uudelleen. Mä en osaa elää.  Pelastaisiko joku mut? Niin edelleenkin itseltäni?

En kuule puiden oksien havinaa, enkä linnun laulua. En näe värejä maailmassa, maailmani musta ei edes harmaa. Onko mulla tarkoitusta vai onko tää vaan harhaa? Onko paha oloni todellinen vai ei?   Sokkeloinen polku, niin suora mutta niin mutkikas, vai sanoisinko että hankalakulkuinen?  Puiden juuria keskellä polkua, niinhin meinaa väkisinkin kompastua.    Askeleeni ei kevyt vaan todella raskas. Juoksen täysillä, kuin juoksisin pakoon. Mutten juokse pakoon ketään muuta kuin itseäni. Auta mua? Mä en kestä enää kauaa. Lenkillä juoksiessa, ohikulkija sanoo, oho sähän tuut lujaa! Hymähdin ja jatkoin. Ajattelin voi kumpa hän tietäisi miksi juoksen niin kovaa, voi kunpa voisin olla tulematta vastaan.  Mä haluan elää normaalia elämää, en tällaista että liikunta on pakonomaista. Ottaa sen päivän ja maata sängyllä koirat kainalossa ja tuijottaa netflixiä. Mutta ei, kännykkä on täynnä laihdutus sovelluksia ja selaimen välilehdistäkin löytyy kaloreiden laskemiseen liittyviä ...

Eikö tää voisi helpottaa? Edes aavistuksen? Mua pelottaa että romahdan kohta. Mua niin pelottaa. Maalailen kauhukuvia siitä että oloni romahtaa, että olen kohta osastolla (taas) mutta tälläkertaa eri syystä. Koiran kanssa lenkillä ollessani, haaveilen että painoni tippuisi 45kg tai alle, samalla järki huutaa "taistele koirien vuoksi tätä syömisongelma-helvettiä vastaan" mutta kun Mä en pysty! Ajatukseni vie mua juuri niinkuin haluavat.  Mä olen ollut tänään kokopäivän syömättä kun tulin lenkiltä söin n. 330 kalorin edestä. Lenkki kulutti n. 600 kaloria. Plus sitten kaikki muut liikunnat tälle päivää. Askeleita tälle päivälle kertyi n. 20 330. Huomisen tavoite syömisten suhteen on max. 150kaloria ja liikuntaa mahdollisimman paljon. Huomenna olisi liikuntasuunnitelman mukaan lepopäivä. Niin ehkä annan koiran palautua tämän päivän lenkistä joten käyn yksin ja juoksemassa sen 8km..?  En halua puhua tästä. Mutten pysty pitämään tätä sisällänikään. Luotan nyt siihen että kaikki tut...

En ole kahteen kuukauteen kirjoittanut. Mulla on nimittäin mennyt todella hyvin. Otin toisen koiran ja olen jaksanut tehdä asioita, oon vähentänyt avohoitotiimin käyntejä.  Eli kaikki on hyvin. Mutta nyt mä palasin, miksi? No on yksi asia joka mun pitää saada ulos. En saa sanottua sitä kenellekään, kännykkään kirjoittaminen tuntuu turhalta, en oikeasti haluaisi puhua asiasta mutta ei vain ole muutakaan vaihtoehtoa. Ei tää muutu jos en tätä kirjoita.  Mutta pidemmittä puheitta, mennään asiaan, Oon todellakin paremmassa psyykkisesti kunnossa kuin koskaan! Mulla ei ole harhoja, persoonat on edelleen mutteivät hankaloita elämää mitenkään, viiltely ei ole enää käynyt mielessäkään. Mutta jokin on kuitenkin vinossa. Ja pahasti. Se on syöminen. Lenkkeilen vanhemman koiran kanssa pitkiä lenkkejä, ja ajatukset on paljon liikunnassa ja ruuassa. Kyllä, laitan ruokaa, mutta on aivan toinen asia syönkö sitä. Ahdistun heti jos en lähde lenkillä, edes pienelle, tänään en oo käynyt koiran kans...