Istun ja tuijotan junan ikkunasta ulos, toivoen että menneisyyden haamut vilisisi samalla tavalla silmieni ohi kuin maisemat. Mutta ne ei vilise. Ne velloo pääni sisällä jatkuvasti.
Katson ihmisiä ympärilläni, en enää usko kuuluvani ihmisten joukkoon. Mä kuulun ihan omaan kastiin. Mä kuulun hullujen kastiin.
Mä tiedän täysin mitä haluan, mutten tee asian eteen mitään. Musta ei tällähetkellä ole kouluun.
Mun on saatava itseni kuntoon, että pääsisin elämään "normaalia" elämää.
Pahuus
Vaan 4tikkiä maanantailta. Siis vain 4, säälittävä minä. Hirteen joutaisin. Mietin vain kuolemaa. Halu kuolla kasvaa päivä päivältä. Tämä viikko on ollut täydellinen helvetti. Sain neljä tikkiä ja antibioottikuurin. Demonit mekastavat päässäni. Hokevat kuinka surkea olen. Ja kuinka minun pitäisi kuolla. Vittu, mä en jaksa tätä enempää. Olo on täydellinen kaaos. Kuolema-aiheinen kaaos. Kaikki on palannut lähtöruutuun. Lähes kaikki demonit/osat/persoonat, millä nimellä haluaa nyt puhua niistä, tahtovat tappaa minut. Viides kielsi avaamasta mielessäni olevan tyrmän ovea. "Älä avaa ovea, älä edes raota, pidä pahuus kytkettynä. Ja sinä jos joku tietää mitä se pahuus on." Mutta minä avasin tyrmän oven, ja päästin pahuuden vapaaks...
Kommentit
Lähetä kommentti