Ei otsikkoa...
En ole toviin jaksanut kirjoittaa, kun ei ole oikein ollut mitään mistä kirjoittaa.. Eikä ole nyttenkään, mutta kirjoitan silti. Eli tämäkin postaus on turha.. Kaikki ahdistaa. Ahdistaa olla muiden kanssa, mutta yksin oleminen tuntuu taaskin puolta, pahemmalta? Yritän keskittää ajatuksiani johonkin mutta keskittymis kykyni on nollilla.. En meinaa pystyä keskittyä kirjoittamaan edes tätä.. On taas niin mukavaa kun ei halua mennä facebookkiin kun vetää mielen vieläkin matalammalle. On vaan todella masentavaa lukea kuinka muut treenaavat koiriensa kanssa hyvällä(tai ei niin hyvällä) menestyksellä, ja minä nään koirani hyvällä tuurilla joka toinen viikonloppu. Olen siis koiraharrastaja, ainut asia josta olin ylpeä siihen asti kun sain siitäkin haukut.. En tiennyt mitään mukavampaa kuin saada koira toimimaan ja oppimaan uusia asioita. Ja se tunne kun erään koiran silmät suunnilleen loistivat kun pyysin sitä istumaan. (huomaa, että tuo koira sai aina tehdä mitä halusi.) Se oli joskus