Hulluuden symbolit

Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl

Tuijotan itseäni peilistä, tuo olento tuijottaa takaisin. Yritän hengittää rauhallisesti, olenhan jo tottunut näkemään sen. Katson ranteitani, ne on valkoisien haavalappujen peitossa, silti eräät persoonistani yrittää saada puremaan lisää palasia irti. Nostan katseeni takaisin peiliin. Olento naureskelee, kun näkee kuinka hankalan olon persoonani saavat aikaan. Siitä ei saa tukea. Yritän telepaattisesti kysyä olennolta  miksi se nauraa minulle. Se kallistaa päätään ja hymähtää  " olen mielesi tulos, itse olet luonut minut tällaiseksi, niin ja voit kutsua minua olennoksi , mutta todellisuudessa en ole olento , olen sinä."  Sanon "itselleni" että miksen sitten tunnista itseäni?  " Heh, mielesi saa sinut epäilemään jo peilikuvaasi, koska meillä on mielessä niin monta eri henkilöä, 17 tarkalleen ottaen. Ja kaikki ovat eri näköisiä. Joten en ihmettele miksi et tunnista minua itseksesi." Haluaisin keskustella " olennon " kanssa pidempään. Ennen kun po

Yritän ja yritän tsempata tuon syömisen suhteen. Eihän hoitajien tarvitse tietää totuutta, vai mitä? Syön normaalisti, myös herkkuja menee. Nyt yritettiin mitata vyötärönympärystä, en suostunut. Tämä ihmetytti hoitajaa. Sanoin etten halua itse tietää sitä, eikä kukaan muukaan saa tietää. Miksi? Kuului kysymys. Sanoin että oma kehoni ahdistaa ja aina kun näen itseni peilistä, mua rupeaa oksettamaan, koska olen niin kuvottavan näköinen. Seuraavaksi pitikin luetella kohdat kehossani joihin en ole tyytyväinen. Vatsa, kädet ja reidet, oli vastaukseni. Hoitaja tuumaa että kehokuvani on vääristynyt. Väitin vastaan. Kerroin myös että haluan laihduttaa itseni alipainon puolelle. Auttaa todella paljon kun sanotaan että mitä järkeä siinä on?  Nyt pelkään että ne saa päähänsä ruveta tarkkailemaan syömisiäni..  Eilinen oli aika hankala päivä. Ahdisti ja ahdisti, enemmän ja enemmän. Tarvittava lääke naamaan, ja hampaat ihoon. Ei tullut tälläkertaa isoa jälkeä. Mutta oli todella pelottavaa seurata it

Ajatukseni on solmussa, mieleni sekaisin. Nieleskelen kyyneleitä. Yritän pitää itseni kasassa, koska jos annan tunteille vallan, pelkään etten saa itseäni enää kasaan. Mieleni käskee purra kädestäni pala irti. Hammasta purren yritän kestää tämän sisäisen helvetin.  Yritän ajatella positiivisesti, ja paskat tästä mitään tule.  Yritän hukuttaa ajatukseni musiikin sekaan. Mutta ei, ne nousee voimakkaampina, lähes kestämättöminä. Mieleni yrittää tosissaan saada mut hengiltä.  Onko tämä olo nyt kuun ansiota? Viime yönähän oli täysi kuu, silloinhan tuo "paha silmä" on voimakkain.  Tämä ahdistusmyrsky sisältää kaikki menneisyyden haamut ja tämän väsymys/ahdistus sekamelskan.  Olen leikkinyt liian vahvaa, liian pitkään.  Olen esittänyt iloista, liian pitkään. Olen se jolle puretaan huolet, olen se joka ei lähes koskaan sano vastaan.  Olen se joka yrittää parhaansa mukaan auttaa muita ja ratkaista heidän ongelmat, vaikkei omat voimat riitä.  Olen se joka yrittää pitää suunsa kiinni om

Koirani lähti, ahdistus palasi. Oonko näin heikko että kun koirani lähti niin ahdistun heti?  Kun olen koko päivän miettinyt mitä treenaisin sen kanssa ja nyt, kun ei ole koiraa treenattavana/seurana, mulla on taas aikaa vatvoa näitä ahdistavia asioita.  Mietin viiltelyä. Mitä mä mietin? Mullahan on jo viiltokohdat selvillä!  Eilen illalla, tai no yöllä, päätin, että hankin jotain lääkkeitä joilla sekoitan pääni kunnolla. Vielä on mietinnän alla että mitä lääkkeitä.  Olen tänään liikkunut tänään ihan kiitettävästi.   8km pyöräilyä   ja 11km kävelyä. Eli yhteensä 19km.  Kaloreita: 826 Kalorilaskurin mukaan 1818kaloria alle kulutuksen! Whuhuu! Kyllä mä vielä unelmaani pääsen! Nyt suunnitelmissa aloittaa kuntosalilla käyminen, mun on pakko saada tämä keho sellaiseksi kun haluan.  Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että mulla saattais olla syömishäiriö? Ei anoreksia, ei bulimia, vaan joku epätyyppinen.  Se ei ole puhjennut yhtäkkiä, vaan se on ollut jo tosi pitkään. Olen jo ala-asteella häven

Torstaina pääsin osastolta pois. Samana iltana, helvetillinen paniikkikohtaus. Otsani on aivan verillä.  Eilisestä tulikin helpompi päivä. Olin lähes koko päivän koirani kanssa, ja opetin sille kapulan pitämistä, sillä ilmottauduin sen kanssa epävirallisiin toko-kilpailuun. Noh, onpahan muuta ajateltavaa, vaikka olinkin taas päivystyksessä. Revin nimittäin tuon klipsatun haavan auki, heti kun siitä poistettiin klipsit. Tuntuu edelleen siltä etten ole tässä maailmassa. Leijun jossain kaukana. Jossain missä ajatukseni kaikuvat. Sielä missä ei ole hyvä olla. 

Nyt aloitin uuden blogin, jos jotakin kiinnostaa, niin laitelkaas s-posteja kommentteihin. Tässä blogissa käsittelen samoja asioita, omalla nimelläni. Ennemminkin painotan tätä blogia viiltelyyn, syömiseen ja liikkumisiini.  Tämä blogi saattaa sisältää todella yksityiskohtaista tekstiä, ja ei sovellu herkille.