Hulluuden symbolit

AHDISTAA. Tuntuu että kuolen tähän paikkaan. Päässä räjähti tänään jo 3 kertaa. Raavein kasvojani ja kaulaani, romahdin polvilleni enkä saanut happea.  Soitin juuri äidilleni ja itkin etten kestä täällä perhekodissa enää. Haluan pois täältä,  vaikka osastolle. Sillä pääni ei kestä enää yhtään mitään. Muistini tosiaankin alkaa pettämään. Aamulla unohdin että minkä ikäinen olen ja päivällä unohdin nimeni.  Aivoni alkaa sanomaan sopimusta irti.  Tuntuu että kaikki vaan vie multa voimia. Eikä mistään löydy syytä jatkaa huomiseen. Mä en halua enää herätä aamulla. Mä haluan olla jo kuollut. Silmiä kirvelee. Vaikken ole itkenyt hetkeen. Yritin päivällä kuristaa itseni. Silloin itkin. Istun jälleen kerran lattialla.  Tuijotan vain kattoon. Hengittäminen tuntuu taas raskaalta työltä. Silmien avaaminen on tappelemista.

Taas tuli tikkejä käsiin. Ahdistus senkun pahenee. Olen tänään itkenyt koulussa ja äsken kun isäni soitti. En olisi jaksanut puhua sen kanssa mutta kun toinen ei suostu lopettamaan puhelua, enkä tietenkään itse saa aikaiseksi lyödä luuria korvaan.  Niin minä itkin jälleen. Oon väsynyt ja aivoni ovat räjähdys-pisteessä. En kestä mitään sanaa tai kommenttia, olen punaisella vyöhykkeellä. Räjähdys vyöhykkeellä. Voisin vaan ruveta riehumaan, paiskomaan esineitä ja itseäni seinille.  Ajatukseni lähenee paniikkia. Olen ehkä ulkoa täysin tyyni mutta sisälläni myrskyää.. Tämä ei ole elämää. Tämä ei koskaan tule olemaan elämää.  Tämä on helvettiä. Täällä tulee aina olemaan helvettiä. Päässä räjähti.. Yksi niin pieni ja viaton kysymys että haluanko lähteä kenen kanssa lenkille. Rupesin lyömään ja raapimaan itseäni, romahdin polvilleni ja itkin. Se tuli ja meni 5minuutissa ohi. Halusin vain huutaa. Mutta se huuto jäi sisälleni. Toivoton olo...

Ja niin tässä kävikin.  Ahdistus palasi rintakehälleni painoksi.  Ei kyllä ollut ikävä.. Mikään ei ole hyvä.  Ahdistus on demoni.  Tyhjyys itse saatana. Elämä on k uin helvetti.  Autossa istuessani halusin vain huutaa ja hypätä pois kyydistä.  Padoin kaiken sisälläni.  Kukaan ei tiedä. Kukaan ei arvaa. Itsemurha... ajatus palasi voimakkaampana mieleeni. Päivämääriä vilisee mielessäni. Entä jos vaikka tuolloin olisin kuoleman oma?  Eilen laitoin vyöni kaulalleni. "Hirttäisinkö itseni." Ajatus kiehtoi, mutten saanut mitään aikaan.  yllätys ... Haluan olla jo kuollut, haluan jo päättää päiväni . 

Olo on jälleen outo. En ole saanut aikaiseksi päivittää edes tätä blogia. Mutta jotenkin tuntuu ettei ole edes mitään uutta kerrottavaa.  En tunne mitään. Ei ahdista. En ole iloinen. En surullinen.  Enkä vihainen.  Olen vain tunteettomana olemassa. Mutta haluan tuntea jotain. Ajatus kaaos on laantunut, pysähtynyt tilapäisesti.  Päässäni ei tunnu liikkuvan mitään.  Mutta tämä on tilapäistä.  Kaikki saattaa räjähtää käsiin vielä tämän illan aikana. 

Olo on outo.  Leijun vaan toisen universumin nurkassa.  En ole varma onko oloni hyvä vai huono.  Ihmiset nauravat ympärilläni, kukaan ei arvaa, kuinka mieleni tekee leikkiä jollakin terävällä, antaa terän tanssia ihollani ja piirtää ihooni symboleja todistamaan sairauttani. Voisin vain romahtaa polvilleni, kaikki tuntuu vaan liian pahalta. En jaksa uskoa että oloni voi muuttua, haluan vain olla kuollut, olen nähnyt jo tarpeeksi.  Tämä on paha maailma. Tämä on kärsimyksen ja tuskan  valtakunta. Tuijotan kuminauhaa kädessäni. En uskalla käyttää sitä, koska siitä lähtee ääntä. Minusta ei saa lähteä ääntä,  on oltava mahdollisimman olematon. Minun on lakattava olemasta. Minun on kuoltava.

Vain viiltoja viiltojen perään. Mikään ei riitä tahdon viiltää lisää. Eilisen viillot ommeltiin. Toiseen haavaan 8 tikkiä ja toiseen 3.. Ja minä haluan viiltää lisää, pääni sisäinen ajatuskaaos, jota ei saa sanoiksi, ei muuten tyynny. Olen taas samalla reunalla tanssimassa. Yksi harha-askel ja olen kuilun pohjalla. Kuolema vaiko elämä? Ajatus kuolemasta kiehtoo. Kuolema tuntuu kauniilta. Ajatukseni käskee tavoitella kuolemaa. Haluan uskoa niitä. Kuolema on kaunis. Tahdon kuolla, tahdon nähdä sen kauneuden omin silmin. Ja niin minä annoin ajatuskaaokseni työntää minut kuiluni pohjalle. Ajattelen vain viiltämistä ja kuolemaa. Olen kahden tulen välissä. Elämän ja kuoleman.