Hulluuden symbolit

Viimeinen päivä. Ja eikö perkele ne sulkenut mut osastolle.. Hoitaja nauroi mulle perjantaina hoidontarpeen arvioinnissa. Sain lähteä kotiin ja paniikissa viilsin taas.. 

Vuosi lähenee loppuaan ja samaten elämäni. Onko tänään se päivä..? Saapas nähdä.. Vaikka istun täällä päivystyksessä, jos pääsen kotiin niin kuolema ottaa henkeni. Mä liityn luokse enkeleiden, en enää mieti tätä pahaa maailmaa, lennän tähtiin ja unohdun ihmisten mielestä. Muutun muistoksi. Menen tanssimaan heikoille jäille, heh! Voin jo kuulla kuinka jää rasahtelee kehoni alla, ei enää päiviä erittele mikään, kaikki muuttuu ikuisuudeksi. Ajasta ikuisuuteen. Se on tavoitteeni. Olen pelkkä kuori, aave (jos enää sekään) todellisesta itsestäni. Kuka tai mikä enää edes olen..? Ei tarvitse kenenkään huolestua enää musta, mä muistoksi muutun. Lennän enkeleiden kanssa ja lakkaan vain olemasta. Tänä iltana syttyy taivaalle uusi tähti, sieltä korkealta mä katselen maailmaa, toivottavasti näin musta on jollekin jotain iloa. Sitten kunhan pääsen täältä, synkkä sieluni ei ole enää pelkkää kuviteltua jäätä. Kehoni jäätyy meren pohjaan, sieluni enkeleiden matkaan lähtee. Kuolemalle sanon tahdon. S

Mä oon ihan loppu. Viilsin taas vaihteeksi ja istun täällä päivystyksessä. Mä olen loppu ja tuntuu että oon ihan osasto kunnossa. Ollut jo viimeiset 3 viikkoa. Mutten ole menossa osastolle. Miksi menisin? Jos saan lähetteen jonnekin muualle niin suostun. Mutta tuskinpa saan. Päivystyksestä kotiin ja jumalaton paniikki päälle. Mä yritin viiltää kaulani auki, onnistumatta siinä kun kädet tärisee niin helvetisti. Mä lähden pian luokse enkeleiden. Todellinen varjokettu on kadonnut, mä olen vaan kuori, tyhjä ja autio. Päässäni humisee jatkuvasti ja äänet riivaa. Persoonat huutaa. Mä luovutan. Anteeksi.

Mä näen nyt tän sairaan maailman viimeiset lumihiutaleet. Kuolema on jo niin lähellä. Tää ei ole (vielä) itsemurhakirje. Mutta viimeisiä päiviä viedään. Päässä on rauha. Saan vihdoinkin polttaa tupakan rauhassa, sillä kuolinpäivä on päätetty. Tämä olo on jotenkin oudon ihana. Pääseepä äitinikin huolestaan. Kaikille paras mahdollinen ratkaisu on että mä siirryn ajasta ikuisuuteen. Huokaan helpotuksesta. Mieleni on vihdoin ja viimein rauhallinen. Mä en näe kevättä, en kesää taikka syksyä. Se päivä jolloin tämä loppuu on jo niin lähellä. Ellei ihmettä tapahdu, että peruisin suunnitelmani, niin en näe enää edes uutta vuotta. Olen pelkkä kuori, en välitä siitä miltä muista tuntuisi jos mä lähden luokse enkelten. Anna mun mennä, mä katkaisen ajan ja paikan kahleet ihan pian.

Mä en vaan jaksaisi millään edes hengittää. Milloin tää loppuu? "mä häviän ja haihdun pois. Ja toivon että mua ei ois. Olen pelkkä autio avaruus" - TikTak Elämä ei ole mua varten. Siispä mä en täällä enää kauaa taistele. Loppuuko elämäni vuonna 2017 vai 2018? Sitä ei tiedä kukaan muu kuin Itsetuhoinen. En edes minä. Mä annan sen viedä. Tappaa meidät. Tämä tarinani olkoon muistutus siitä että kaikki eivät välttämättä selviä, paha oloni on sietämätön. Tähän ei enää diapamit auta. Viime yö meni päivystyksessä. Yliannostus lääkkeitä ja Itsetuhoinen leikkasi saksilla käden auki. Tänä aamuna klo 08 pääsin vasta kotiin. Nyt ei ole lääkkeitä mitä ottaa, ainut joka mua voi auttaa on sakset. Mun on pakko turvautua niihin tänäänkin. Mä olen ihan yli väsynyt ja huomenna olisi tarkoitus mennä isän luona käymään. Ja siitä sitten äidin luokse. Eih... Mä en oikeasti jaksa. Mä en halua mennä mihinkään. Haluan vaipua koomaan jouluksi. Tai samapa tuo vaikka kuolisin.

Joulu lähestyy.. Ahdistus lisääntyy ja pahenee kokoajan. Ei auta enää diapamia ottaa. Ei auta enää hengittäminen, paha oloni on sietämätön. Mä olen loppu. Viilsin taas ja haavat vaatisivat tikkejä. En vaan voi mennä päivystykseen. Mikään ei auta, kaikki on yhtä tyhjän kanssa. Kuolema on jo niin lähellä, niin lähellä että voin tuntea sen hengityksen. Se silittää päätäni ja kuiska a: tule luokseni heti joulun jälkeen. Meri on nyt riittävän kylmä. Minä autan mielelläni sinua. Älä pelkää kaikki muuttuu paremmaksi.

Heh! Pääsinpäs osastolta. Nyt voin antaa elämän valua sormien välistä kuin hiekka. Ensimmäisenä mieleen tuli alkoholi. Eli ei muuta kuin Alkoon. Ja nyt odotellaan vielä vähän aikaa ja sitten nuppi sekaisin. Mulla ei ole mitään väliä enää millään. Osastolla mua pidetään epävakaana ja se on nyt mun diagnoosi. Haistakaa vittu siellä osastolla. Teistä ei ole mitään apua, terveisin Hyökkääjä. Mä en jaksa uskoa että asiat muuttuisi. Meri alkaa olla jo aika kylmä. Mun kohtalo on siellä. Mä kuolen pian. Tää on vaan se totuus, karu fakta. Tämä on kuoleman talvi. Mä kuolen ennen kuin kissaa ehdit sanoa. Mä kuulemma vaan märehdin tässä pahassa oloissani, ihan niin kuin en haluaisi voida hyvin. Olla ns. Normaali. Ei sitä kukaan uskokaan kuinka kovasti olisin halunnut elää normaalia elämää. Mutta ei ole enää paluuta. Mä annoin pikkusormen ja paha olo vei mut kokonaan. Otti mukaansa ja asettaa vielä hautaan lepäämään. Musta ei ole elämään.

Ahdistaa ihan saatanasti... Mun pitäisi olla huomenna toisella puolella suomea ja missä mä oon? No täällä osastolla. Mä haluan kotiin. Pois täältä sairaalasta. Haluan koirani takaisin ja mennä kotiin lässyttämään kotiloille. Ei tää paikka tule mitään hyödyttämään. Vois käydä sanomassa iltahoitajalle että soittaa päivystävälle lääkärille ja kertoa terveiseni.  Olen päättänyt muuttaa täältä helvetistä pois, siirrän avohoidon Jyväskylään, ja muutan sinne, aloitan kaiken ihan puhtaalta pöydältä. Mä en jaksa enää laskea montako kertaa mut on täällä tikattu, mä tiedän että täällä aikuispuolella oon ollut 20 hoitojaksoa. Mutta nyt mittani on täynnä. MÄ MUUTAN POIS, niin eipä tarvitse näidenkään enää nähdä mua. Ja säästän samalla omaa mielenterveyttäni ja järkeäni että pääsen tästä osastosta lopullisesti eroon. Lääkäri tuntuu olevan täysi kusipää, hoitajat vihaavat mua, tai niin ne ainakin antavat olettaa. 

Mä oon taas täällä lukkojen takana. Toissa päivänä viilsin luukalvon näkyviin kädestäni. Itsetuhoinen sai psykiatrin tapaamisella vallan. Tarkkailuun jouduin. Mutta mulla ei ollut m1 lähetettä niin sainkin jäädä vapaaehtoisesti vaikken kyllä tähän paskaan haluaisi suostua. Tältä viikolta 38 tikkiä ympäri kehoa. Toissa päivänä kun olin lenkillä, näin taivaalla tähtiä. Mulle tuli todella vahva tunne että se oli merkki, merkki siitä että mun pitää muuttua tähdeksi. Liittyä kuolleiden joukkoon. Muistoksi tulla. Meninkin puhumaan. Mua odotetaan siellä, enkelten luona. Mun kuuluu viiltää kaulani auki, ja sen jälkeen astua hyytävän kylmään veteen. Se on ainut tie tähdeksi. Enkeliksi. Jos en muutu pian enkeliksi, mä jään odottelemaan että keho loppuu. Mä en halua kitumalla lähteä. Mä lähden elämän ja kuoleman rajalta kuoleman hellään syleilyyn. Ensi kerralla kun olen vapaana täältä lukkojen valtakunnasta, meri koituu kohtalokseni. Mä menen vaikka heikkoille jäille, leikkimään hengelläni. Sit

3 vuorokauden aikana 4 kertaa ensiavussa. 25 tikkiä kehossa(liian vähän). Tekisi mieli vaan juosta mereen. Lopettaa tämä elämä jonain kauniina päivänä. Mulla ei ole mitään kontrollia elämääni. Kaikki on päin helvettiä. En nuku, en syö, viiltelen, lenkkeilen ja ryyppään. Paino on tippunut 4 kuukauden aikana 30,5kg. En ole kännissä tällä hetkellä koska mulla on poliklinikalla käynti aamulla. Sitten perjantaina seuraavat kännit. Musta tuntuu että kaikki on vaan niin hankalaa ja vastenmielistä. En haluaisi edes mennä sinne polille aamulla. Mitä se hyödyttää? Täällä kukaan ei usko että mulla on sivupersoonia. Ja vaan mun läheiset ihmiset ja minä kärsitään tästä. Jos hoitavaa tahoa ei kiinnosta mun jaksaminen miettisivät edes vähän esim. Vanhempiani. Mä en voi sitoutua oikeastaan mihinkään, mikä liittyy itseni vahingoittamiseen. Mulla on sellainen olo että kaikille on yhden tekevää mun henki. Mä pelkään jo itsekin itseäni. Mä hävisin tämän taistelun. Mä menen sinne mereen heti kun saan as

Kaikki on päin helvettiä. Mut heitettiin osastolta pihalle, koska Itsetuhoinen viilteli, enkä suostunut allekirjoittamaan sopimusta jossa lupaan olla viiltämättä. Miten mä voin mitään luvata Itsetuhoisen puolesta..? En mitenkään. Itsetuhoinen puhuu kokoajan mutta, todella raakoja tapoja kuolla. Mun pitäisi teurastaa itseni huomenna. Viiltää kurkkuni auki ja jäädä vessan lattialle kuihtumaan pois, muuttumaan muistoksi, Olin taas päivystyksessä, 12 tikkiä lopputuloksena. Huomenna ensimmäisenä kävelen Alkoon. Nollataan taas aivot. Ja sitten löydän itseni taas selviämisasemalta.