Hulluuden symbolit

Päivällä suunnittelin tulevaisuutta. Haluan muuttaa toiselle paikkakunnalle. Haluan pois näistä kuvioista. Jospa se helpottaisi oloa kun mikään ei muistuta menneisyydestä. Tuntuu kuin olisin tikittävä aikapommi. Tässä odotellessa milloin räjähdän. Pääni on taas täynnä epämielyttäviä ajatuksia. Kuolemaa ja satuttamista. Voih, haluan vaan satuttaa itseäni, vaikkapa kynsiä itseni verille. Kipu kun kipu. Minkäs teet kun on oppinut että kipu helpottaa. Krista on taas täällä. Se ei puhu. Se ei näyttäydy. Tunnen sen läsnä olon. Se nojaa selkääni. Tunnen sen kädet selässäni, lapaluiden kohdalla. Kristan ajatukset seilaa päässäni. "Haluan että raavit. Haluan että kuolet."

Onko väärin haluta viiltää? Onko se nyt niin paha juttu? Oon miettinyt tuota viimeisen kuukauden. Ja päädyn aina samaan tulokseen. Ei se väärin ole. Ajatus kuolemasta kiehtoo. Oli keskiviikkona lähellä etten ottanut yliannostusta lääkkeitä. Kuolema tuntuu oikealta. Ainoalta. Mutta nyt on keskityttävä johokin muuhun. Ja tällä kertaa se muu on omat nettisivut henkimaailman asioista. Yritän kaikin mahdollisin keinoin selättään nämä ajatukset ja ahdistuksen.

Ahdistus voimistuu, tahdon viiltää. Olen ollut kohta viikon osastolla. Olin jopa 1½ kotona. Mä oon ihan loppu. Haluan jo haudan lepoon. Itsetuhoiset ajatukset kiertää kehää päässäni. Onhan se helppo elämään väsyneen päässä kiertää. Kuolema on pelastus, itsemurha olisi helpotus. Milloin, missä, miten - kysymys litania pyörii pakkotoistolla päässäni. Voih, kuinka toivonkaan olevani kuoleman oma. Olisiko joku niin ystävällinen päästäisi minut haudan lepoon? En vain jaksaisi enää. Tuntuu että olen tullut tieni päähän. Olen kohta kääntänyt kirjani viimeisen sivun.

Mulla meni tosi hyvin. Niin mutta huipultahan on yksi suunta ja se on alaspäin. Kotiuduin osastolta vähän reilu viikko sitten.  Ja parempi olo kesti siitä aika tarkalleen neljä päivää. Pohja mudissa ryvetään taas. Terä on taas hyvä ystäväni. Haluan vaan painaa sen ihooni, moikata rasvakudosta ja ehkäpä jopa luuta. Kaipaan kipua. Ja verta. Kuten myös rasvakudosta. Ahdistus kiristää otettaan kurkullani. Tahtoo minun elävän vain sen kanssa. Ketään muuta ei ole olemassa kuin minä ja se. Todellisuuden taju hämärtyy. Ahdistus vaatii viiltämään. Teenkö työtä käskettyä ja upotan teräni rasvakudokseen? Vai taistelenko vastaan? Taidan hävitä tämän taistelun ja painaa ystäväni, eli terän ihoni lävitse suoraan rasvakudokseen.