Hulluuden symbolit

Demonit on riehuneet koko päivän päässäni. Haluavat että raapisin. Eiliseltä kaksi naarmua joten käsissä olisi tilaa.. Ne saattaisivat hiljentyä pariksi minuutiksi. Haluanko repiä käteni taas auki? En enää ole varma. Onko mulla vaihtoehtoakaan? Jos en tottele niitä Ne ottaa valtaansa,  jos tottelen niitä olen kuin orja niille. Tuntuu taas jotenkin niin vaikealta. Mä en jaksa enää hengittää. Haluamme kuolla. Antaisitte mun vaan tappaa itseni. Pääsisimme kaikki helpommalla. Tuntuu ettei tämä kirjoittaminenkaan auta, pakko varmaan raapia. Mä en halua että jokin Demoneista ottaa mut valtaansa. Sen verran pelkään niitä.

Ahdistus ja demonit vääntelehtii rintakehäni alla. Seiska käskee raapia. Tuijotan käsiäni. Raavinko vai en? Siinä riittää mietittävää. Jos raavin saan Demonit hiljaisiksi. Ja tuo niiden ja ahdistuksen vääntelehtiminen loppuu. Ja sitten seiska ei ota mua ainakaan tänään valtaansa.  Alan kallistua raapimisen kannalle. Seiska sanoo että tänään yksi naarmu riittää. Se on kuulemma 'päivän tarjous' . Alan raapia, keskityn siihen kuinka iho rikkoontuu. Huokaisen helpotuksesta. Iho  on rikki. Vääntelehtiminen loppui. Mutta haluan raapia lisää. Raavin toisen naarmun. Nyt kaikki hiljeni, ainakin hetkeksi.

Ahdistus on vääntelehtinyt koko päivän rintakehäni alla. Se tuntuu olevan tuskissaan kun ei ole vielä saanut mua valtaansa. Mun pitäisi antaa sille valta niin ei sen tarvitsisi olla tuskissaan. Jotenkin säälin sitä. Mutten halua antaa sille valtaa. Se tahtoo kuitenkin tappaa. Ahdistuksessa ei ole yhtäkään hyvää osaa. Se vääntelehtii entistä enemmän tuskissaan.  Demonit huutaa kuinka mun pitää kuolla. Ne ei ole siitä hetkeäkään hiljaa. Haluavat mut vaan hautaan. Haluan jo itsekkin. Ne on onnistuneet aivopesemään mut itsemurhan kannalle..

Ahdistus vääntelehtii rintakehäni alla. Tuskissaan. Haluaisi ottaa valtaansa mutta sain haettua tarvittavat lääkkeet. Niin eiköhän se siitä rauhoitu. Jos ei rauhoitu niin sen tietää just mihin se johtaa. Kaaos päässä on ja pysyy. Ne väsyttävät mut totaalisesti. Olenhan niille kuin orja, niillä on kaikki valta, jonka pitäisi olla toisinpäin.  Minun pitäisi hallita niitä, saada ne sopimaan yhdessä asioista. Mittani alkaa olemaan täynnä.  Aina kun auto ajaa ohi ne sanoo 'hyppää alle' Mä olen itse antanut kielletyille vallan niin niistä orjista on tullut kuninkaita. Taas viitaten Uniklubin Valoon-kappaleeseen. Kyseinen kappale vaan soi päässä kokoajan.

Kaaos päässä voimistuu voimistumistaan. Raavein.  Ne hiljeni hetkeksi. Muutamaksi sekunniksi. Raavein lisää, taas muutaman sekunnin rauha.. Ne huutavat kuinka ne vihaa mua ja kuinka ne haluaisivat mun kuolevan. Käskevät raapia lisää. Ne eivät halua muuta kuin tuhota mut kokonaan. Ja ne ei jaksa enää kauaa odotella. Itsetuhoajatukset voimistuu. Miten, missä ja milloin - ajatusnauha  pyörii pakko toistolla päässäni. Ne pakottaa mut  ajatelemaan niin. Ajatus itsemurhasta houkuttelee. Ajatus ikuisesta hiljaisuudesta tuntuu oikealta. Se vaan taitaa olla oikea vaihtoehto. Ikuinen hiljaisuus ilman Demoneita on oikea vaihtoehto. Olen turha ihminen. Musta ei tule mitään olen yhtä tyhjän kanssa. Perkele, haluan raapia lisää ja lisää.  6 naarmua jo raavittu mutta lisää pitäisi tehdä.. Tila vaan loppuu kesken...

Olen kuoleman väsynyt. Päässäni sen sijaan ollaan vasta herätty ja energiaa huutamiseen tuntuu olevan vähän liikaakin. Kaaos päässä vaikka ulospäin olen peilityyni. Olen edelleen niille kuin orja. Tottelen mitä ne sanoo, yritän kuitenkin hillitä raapimis-viettiä mutta tuntuu että turhaan. Kohta raavin aika suurella todennäköisyydellä. Koska sillä saan ne  hetkeksi hiljaisisksi.. Olisipa jotakin millä voisin viiltää. Mutta kun ei ole, niin on tyynnyttävä kynsiin. Tällä kertaa tuskin menen sanomaan koska haluan raapia. Haluan taas kuolla vaan niin kovasti että sattuu sisälleni. Haluamme kaikki muut kuolla paitsi Kasi. Kasi haluaa selvitä ja auttaa mua. Mutta se on edelleen liian heikko puolustaakseen mua.. Mä en vaan jaksa tätä meteliä päässäni enää.  Olen monesti sanonut ihan ääneen että 'olkaa nyt saatana hiljaa!' mutta ei. Meteli sen kun voimistuu. Haluaisin taas vaan vetää pääni täyteen viinaa ja hypätä junan alle...

Olo on taas aika kamala. Tekisi mieli vetää pää täyteen viinaa ja hypätä junan alle. Kaaos päässäni alkoi eilen illalla ja jatkuu tänäänkin.. Tämä helvetti ei vaan laannu. Olihan nuo demonit 1½ päivää hiljaa. Mutta ei lääkkeet näihin auta. Ne päättää riehua niin ne sitten myös riehuu. Ykkönen huutaa mulle kuinka mun pitäisi raapia. Ja kuinka mun pitäis olla kuollut. Päässä soi Uniklubin Valoon kappale. 'kun kielletylle vallan antaa, niin orjasta kuningas' Tuo kuvastaa aika hyvin. Aluksi nämä demonit oli mun orjia ja nyt niistä on tullut kuninkaita. Ne päättää miten ja mitä tehdään. Oon nyt itse orjan asemassa.

Ahdistus alkaa heräilemään. Se alkaa nostamaan käsiään kurkulleni. Tämä tunne on kamala.  Pitää varmaan käydä sanomassa... Demonit ovat olleet yllättävän hiljaa. En ole kuullut lähes tulkoon mitään. Pientä hiljaista puhetta mutta lääkitys on varmaan hiljentänyt ne.. Tai sitten nyt on menossa hiljainen kausi. En tiedä.

Olen ollut jotenkin ihan kuoleman väsynyt. Sitten illalla, siinä noin klo 16:30 Kolmas Demoni otti mut valtaansa. Vasta kun pääsin  hoitajan kanssa ulos väsyttämään  sitä, se rauhoittui. Kun juoksin meinasin kaatua koska jalkani tärisivät niin voimakkaasti. Ne ei ole puhuneet muuten kuin aamulla. Ne huusivat mulle etteivät ole harhoja. Että He ovat totisinta totta. Ja niin He ovatkin. Ei ehkä muille mutta minulle. Kyllä musta huomaa milloin kukakin on läsnä. Seiska ei puhu ja yrittää raapia, jos pidetään kiinni, se riuhtoo. Kolmas vaan puhuu ja tärisee. Kakkonen häslää eikä keskity mihinkään. Nelonen puhuu hiljaa ja uhkaa lyödä jos se ahdistetaan nurkkaan. Vitonen on yli-positiivinen mutta sitä harvemmin näkee. Kutonen pelkää kaikkea. Kasi ei ota valtaansa. Ysi on rauhallinen mutta haluaa vahingoittaa itseään, tai siis minua. Jos Ysi olisi paikalla ja pidettäisiin kiinni, se vastailisi eikä riuhtoisi. Krista ja Kalle on pelkkiä ääniä tai hahmoja. Ne ei koskaan ota valtaansa ne

Sekava olo. En oikeen tiedä miten päin olisin. Väsyttää muttei niin paljoa että pystyisin nukkumaan.  Ajatukset kiertää kehää kuoleman ja viiltelyn ympärillä. Voi kunpa mulla olisi jotain terävää. Kunpa olisi niin saisin hetken rauhan. Mutta ei. Ei ole mitään. Demonit huutaa sitä kuinka minun pitäisi raapia. Haluan raapia. Haluan raapia jo niin kovasti mutten vaan suostu siihen. Kädet on jo harson peitossa joten en edes pysty raapia, niin käsiäni. Enkä aikonutkaan raapia. Ei, te ette tänään saa tahtoanne läpi. Toivon kuolemaa.  Haluan hautaan lepäämään. Haluan päästä maan alle mätänemään...

Demonit ovat olleet hiljaa. Avaan tyrmän oven niin hiljaa kuin vain mahdollista. Ovi ei edes narahda. Näen Ykkösen istuvan tyrmän oven vieressä, Se nukkuu. Muita Demoneita ei näy. Tunnen raivon kiehuvan sisälläni mutta tukehdutan sen. Hiippailen sen ohi Kasin kanssa. Kasi uskaltautui pois tyrmästä, sain sen houkuteltua mukaani. Kävelemme, tai no, hiippailemme mieleni metsän syövereihin. Kasi vetää keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa, se on ollut vuosia tyrmässä joten ymmärrän sitä. Kasi näyttääkin jo vahvemmalta. Ehkä saan siitä tukea tulevaan taisteluun muita Demoneita vastaan. Istumme Kasin kanssa suuren kuusen alla piilossa ja juttelemme, Kasi kertoo miten muut Demonit ovat hakanneet sitä ja kerran yrittivät tappaa. 'Kerran silloin kun ei ollut muita Demoneita kuin Ykkönen ja Kakkonen, ne hakkasivat minua pitkillä kepeillä ja kun väsyivät he laittoivat narun kaulaani ja yrittivät kuristaa hengiltä. He halusivat minun kuolevan  ettet koskaan tapaisi minua.' 'Miksi he eivä

Ahdistus ja Demonit alkavat ottamaan valtaa. Haluan kuolla niin kovasti että ihan sattuu. Kuolema valtaa mieleni, ajatus kuolemasta tuntuu paremmalta kuin ajatus elämästä. Mä oon niin turha että kulutan vain happea. Musta ei ole mihinkään. Demonit haukkuu säälittäväksi paskaksi. En jaksasi kuunnella niitä mutta miten voin olla kuuntelematta meteliä joka tulee pääni sisältä? Ne ei anna mun keskittyä mihinkään. Haluaisin lukea mutten kykene kasaamaan ajatuksiamme ja lukemaan. En pysty muuhun kuin kirjoittamaan ja toivomaan kuolemaa.  Tuijotan lattiaa, näyttää siltä kuin se hengittäisi. Olo alkaa muuttumaan helvetiksi. Ravaan tupakalla. Ei helpotusta. Tähän ei taida auttaa mikään. Teki mieli painaa tumpata käteen mutten viitsinyt en ollut yksin tupakkapaikalla. Tämä olo alkaa tulvimaan taas yli reunojeni. Kaaos päässäni pahenee.. 'olisit vaan painanut sen tupakan käteesi, olisit edes sen voinut tehdä!!!' Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Haluan kuolla. Hal

Paha sisällään.. Demonit huutaa. Ja huutaa. Ja huutaa. Kaaos päässäni pahenee.. Ne nauroivat mulle kun sanoin oli oloni olevan ok. 'vai et olo on ok! hahahahah!' Kaaos. Kuinka paha se voikaan olla? Täys helvetti.

Kaaos päässä alkaa taas. Onneksi tajusin ottaa tarvittavan lääkkeen ajoissa. Joten olo ei ole niin paha kuin eilen. Tuntuu ettei lähes kukaan ymmärrä tätä. Toinen ja kolmas demoni on läsnä.  Häslään ja puhun kokoajan. Virtaa on enemmän kuin neljässä Duracell-pupussa. Nyt pitäis ruveta nukkumaan.. Muut Demonit nauraa mulle. 'Kärsi Kakkosen ja Kolmosen kanssa!'

Nuo demonit aikoo tappaa mut seuraavan tilaisuuden tullen. Ne eivät jaksa kastoa tätä pelleilyäni enempää. Ne haluavat kuolla. Samaten minä. Eli lopputulos on itsemurha. Kuolema odottaa. Ahdistus roikkuu kurkussani. Se  ei päästä irti. Siinäkin yksi syy tappaa itsensä...

Kamala aamu, lääkkeet pistää mut ihan tokkuraan. Nukuin 2 ½ tuntia. Ja silti tuntuu etten pysy hereillä. Vanha lääkitys ei pistänyt mua näin tokkuraan. Demonit huutavat vaikka niitä yritetään lääkkeillä hiljentää. Ne huutavat kovempaa kun eräs lääke lopetettiin. Se sai Ne edes hituisen hiljemmiksi. Ja saattoi olla kausia jolloin Ne olivat täysin hiljaa. Nyt sellaisesta ei ole tietoakaan. Ne huutaa,  'Ensi kerralla kun pääset ulos, niin hyppäät auton alle! Luovuta jo!' Sitten ne itkee ja kiljuu päässäni.  Kutonen itkee ettei uskalla enää elää. Vitonen kiljuu. Ykkönen nauraa. Mulla ei ole oikeesti enää voimia vastustaa Niitä. Eilen ne pakotti mut raapimaan 6 naarmua käteeni. Onko tämäkään oikein että Ne vievät multa muistin ja sitten havahdun naarmuihin kädessä? Siksi en muista tehneeni niitä. Haluamme kuolla. Emme jaksa enää tätä. Tänäkään aamuna toiveeni kuolemasta ei toteutunut. Olen elossa, vaikka enimmäkseen jo kuollut.. Demonit käskee luovuttaa. Mä alan uskoa niit

Ahdistus, tuo epämääräinen tunne rintakehän päällä. Se vie voiton. Mä häviän sille. Se selätti mut. Toivon kuolemaa. Mutta ahdistus ei voi kuulemma tappaa, muuten kuin sisältäpäin, en tunne enää muuta kuin ahdistusta. Voi kunpa saisin itseni hautaan. Demonit sisälläni sanoo ettei mulla ole arvoa. Mä rukoilen kuolemaa, kunpa kuolema korjaisi mut täältä kuluttamasta happea. Mä oon vaan aivan liian liian väsynyt hengittämään. Mä oon vaan väsynyt näiden demonien huutamiseen. Ne vaan kiljuu ja huutaa että mun on kuoltava. Kun oltiin kävelyllä, autot kutsuu mua hyppäämään alle. Mä en vielä ole vastannut niiden kutsuun. Niin VIELÄ. Jos mulla olisi jotakin terävää, niin viiltäisin välittömästi. Kaipaan sitä tunnetta kun näen rasvakudosta ja verta kaipaan eniten. Demonit  käskee raapia. En tiedä onko tässä enää vaihtoehtoakaan. Lääkkeet ei auta tähän oloon. Lääkkeet ei hiljennä Demoneita. Niitä ei hiljennä mikään. Ne haluaa kuolla, samaten minä. Joten kuolema tulee kunhan saan täydellisen

Kuljen synkän metsän halki, kuulen kuinka korppi raakkuu jossain kaukana, mutta sen ääni tuntuu tulevan paljon lähempää kuin todellisuudessa onkaan. Tuuli ujeltaa puiden oksissa jotka uhkaavasti kurottuu ylleni. Löydän vihdoinkin sen talon. Jonka kellariin olen sulkenut Heidät. Sulloin heidät kellariin jota kutsun tyrmäksi. Se olkoon heille tyrmä. Astun kellarin ovelle, tarkistan ettei muita ajatuksia ole lähimailla. Mietin vain, että haluanko tätä, haluanko nähdä Heidät? Avaan oven, se narahtaa, ääni vihlaisee korvia. Mietin vieläkin tahdonko tätä todella? Ensimmäinen porras alas mieleni uumeniin, hiljaista, ihan kuoleman hiljaista. Vielä voisin kääntyä ja jättää Heidät sikseen. Näen hiiren vilistävän ohitseni.  En ole käynyt täällä toviin, Enkä välttämättä halua vieläkään tulla tänne. Olen alhaalla, Katselen ympärilleni, täällä on pimeää. Ehkä parempi niin. Käperryn seinää vasten katselemaan niitä.  Kivinen seinä tuntuu kylmältä selkääni vasten.  Osani ovat edelleen samo

Päässäni käydään keskustelua kuolemasta. Olen vieläkin vankina mieleni tyrmässä. Olen kuin kiedottuna usvapeittoon. Haluan vapauteen, täältä tyrmästä. Ahdistaa. Ahdistus jäi kanssani tänne tyrmään. Kun yritin nukkua, kuulin selkeää puhetta kuolemasta pääni sisällä. Ne keskustelivat että milloin ne tappaa minut. Tai no, meidät. Meteli päässä voimistuu. Ja voimistuu lisää. Tapahtuu mielessäni; Kasi ei ole tullut tyrmämme varjoista pois. Se ei uskalla. Se sanoi pelkäävänsä muita Demoneita. Yritän kutsua Kasia, se ei tule luokseni. Alan itkeä, siinä samassa tyrmän ovi repäistiin auki ja Ykkönen huutaa ' Vitun idiootti, Älä itke, olet sielä koska et kykene noudattamaan Tietä Täydellisyyteen!' ja sitten se paiskasi oven kiinni. Lopetan itkemisen. En uskalla enää edes itkeä. Nousen seisomaan mutta samalla ahdistus paiskaa minut kivi seinää vasten,  sähisten 'Sinähän pysyt siinä!!'

Kuinka kukistaa halu kuolla? Mä vaan päivitän tätä blogia.  Mä en millään jaksaisi enää. Kuvatkaan ei enää riitä kuvamaan oloani.  Kaikki katuu, kulissit romahti niskaani. Kunpa saisin jotain terävää jolla voisin viiltää. Halu viiltää on jo yli pilvien, avaruudessa ja kaukana siellä. Demonit huutaa.  Ne tahtovat tappaa minut. Niitä on nykyään 9. Ja siihen lisäksi Krista ja Kalle, Nuo äänet päässäni. yhteensä 11. Ne tappaa mut vielä joku päivä. Siitä olen varma,

Demonit huutavat. Yllätys. Vaikka olen itse vankina mieleni tyrmässä, ne huutavat silti. En ole yksin täällä tyrmässä. Olen yhdessä Kasin kanssa täällä. Kasi sanoo olevansa mun puolella. Mutta on tällä hetkellä liian heikko puolustamaan mua. Kasi kertoo kuinka hän tuli osaksi minua. Hän on tullut samaan aikaan kuin Ykkönen, mutta on ollut lukittuna tyrmään. Hän on kuin mieleni positiivinen puoli. Ei kuitenkaan samanlainen kuin Vitonen. Tuntuu kuin olisin usvan peitossa, en näe mitään todellisuutta, kaikki tuntuu harhalta. Ja en ole itse läsnä, koska olen lukittuna tyrmään. Vaan nyt taidan olla jokin muu. Joku joka haluaa puhua. Ja kertoa Meistä demoneista. Taidan olla numero 9 tai Krista. Krista on yleensä vain ääni joka komentelee. Tai hahmo jossain nurkassa. Se ei yleensä ota valtaansa joten tätä tekstiä kirjoittaa Demoni/osa/persoona numero 9. Yhdeksäs vaikuttaa rauhalliselta, mutta enenpää en vielä tiedä. Palauduin juuri tähän maailmaan. En ole enää usvassa. Olen itse läsnä. Va

Jotenkin tosi vaikea aloittaa kirjoittamaan. Mutta yritetään... Olo on tyhjä. En tunne oikeastaan mitään. Kuuntelen Kuristajan Mä En Kato Silmiin ja sekään ei piristä. "mä en kato silmiin, mä en  kato silmiin, koska en siitä nauti, mä nautin jos saan viiltää sun kurkkus auki.." Vaikka kyseessä on helvetin raaka kappale, eilen se piristi mua. Tunteet on tällä hetkellä kuin kuolleet.  Toinen Demoni otti mut valtaansa kun kaveri kävi. Nauroin ja tärisin. Se on toisen osani tunnusmerkki. Haluaisin katsoa jonkin elokuvan mutten pysty keskittymään. Keskittymiskyky reippaasti nollan alapuolella. Ajatukset kiertää kehää. Kuolema, viiltely, kuolema, raapiminen, kuolema... Tuolla linjalla mennään. Tapahtuu mielessäni: Kuulen kuinka Ne huutaa. Kuulen myös ahdistuksen kutsuvan minua. Samanen korppi raakkuu tälläkertaa lähempänä. Juoksen Demonieni tyrmää kohti. Yritän huijata niitä takaisin sinne. Ne lähtevät perääni. Kompastun kantoon ja kaadun maahan. Rupean itkemään. Demonit

Otsa verillä. Kädet verillä. Pää hajoaa. Ahdistus pakottaa mut toimimaan näin. Tänään olen raapinut käsiä ja kasvoja. Tällä pahalla, joka sisälläni riivaa ei ole rajoja. Se tulvii reunojeni yli. Ajatukseni maalaa maailmaani mustaksi. Mustaa mustan perään. Valo  on kadonnut maailmastani. Kaikki synkkää ja kylmää. Kuolema. Milloin viet minut parempaan paikkaan? Olen valmis lähtemään mukaasi.

Diapamia diapamin perään. Onko tällä ololla mitään rajaa? Ei. Onko millään mitään väliä? Ei. Demonit huutaa. Ne suuttui kun niitä kutsuttiin harhoiksi. Ne pistää oloani pahemmaksi. Kun joku täältä edes ymmärtäisi ettei ne ole harhoja, se helpottaisi jo paljon. Ne on mun persoonia. Ei harhoja. Ne keskustelevat kuinka tappavat minut. Ne sanovat että "Älä enää puhu meistä, kun kukaan ei ymmärrä sinua, jos annat meidän vaan saattaa tämä loppuun, pääset puolta helpommalla." En jaksa vastustaa. Tappakkoot. Toivon kerrankin että demoni numero 7 tulisi paikalle ja tappaisi. Mutta miten se tappaisi meidät? En tiedä. Kaipa se keinot keksii. Demoni numero 1 käskee raapia. Ja saa varmaan tahtonsa läpi. Mä en jaksa vastustaa. Mä oon aivan turtunut tähän meteliin. ME HALUTAAN KUOLLA!

Järki älä jätä. Mä oon taas alkanut nauramaan itsekseni. Ahdistus vie järjen vaikka kuinka pistän vastaan. Tuntuu ettei happi kulje, ahdistaa sen verran paljon. Mutta silti naureskelen itsekseni. Tupakalla käyminenkään ei auta. Ennen se vei ahdistusta pois. Muttei enää. Demonit huutaa. Niitä ei mikään saa hiljaisiksi. Lääkärit luulee että lääkkeet vie ne pois, karu fakta on se ettei ne lääkkeet näitä välttämättä hiljennä. Niin eräs lääkäri sanoi. Ja siihen lääkäriin luotan. Hulluus ottaa valtaa mielessäni. Olo vain pahenee. Tekisi mieli vetää pää täyteen viinaa ja hypätä junan alle. Halu kuolla, halu satuttaa itseään on pilvirajan yläpuolella. Mihin se loppuu kun avaruus on ääretön? Pääni räjähtää ihan kohta. Tuleeko paniikki taas päälle? Sitä en tiedä. Sitä ei voi arvata koskaan. Se tulee puun takaa aivan yllättäen.

Eilinen,  jälleen kerran 4 miestä piteli ja jouduin lepositeisiin. Miten seiska on nyt niin vahva? Miten se pystyy tappelemaan neljää miestä vastaan? En ymmärrä. En vain yksinkertaisesti ymmärrä. Tänään ei sentäs ole kiinnipitoa ollut. Olo on kuitenkin ollut täys kaaos. Itsemurha-ajatuksia, kuolemantoiveita ja halua viiltää on ollut kokoajan. Demonit huutaa kokoajan. Ei ne hiljene koskaan. Sain kopion lääkärin lausonnosta kun hain sairaspäivärahaa, painajaiseni toteutui, sillä diagnoosina luki F20.9 eli määrittämätön skitsofrenia.. Ahdistus voimistui, olen pelännyt jo monta vuotta että mulle tulisi skitsofrenia. Ja ajattelin että tän täytyy olla pelkkää painajaista. Mutta se oli mustaa valkoisella. Vaikka olo on ollut täys kaaos se kuitenkin helpotti kun pääsin hetkeksi pihalle tupakalle hoitajan kanssa. Ilta meni sitten ihan hyvin.

Eilinen. Vain yksi sana kuvaa. Kamala. 5 ihmistä huoneessani. 3miestä pitelee yli tunnin etten raavi itseäni. Lähellä oli etten joutunut lepositeisiin. Tää pääsee jo liian pahasti valtaan. Demoni numero 7 otti valtaansa. Se on jo älyttömän vahva. Pelkään tätä iltaa. Pelkään kuollakseni. Mitä jos tänään en kykene mennä sanomaan? Mitä demonit sitten tekee?  Tappaako ne....? Ne keskustelee päivämääristä. Ne eivät pääse yhteisymmärykseen. Ne haluavat rangaista mua siitä kun en noudata niiden lakia. Eli tietä täydellisyyteen. Ne ovat tyytyväisiä kun saivat minut haluamaan kuolemaa. Nyt kun haluan itsekin kuolla, ne keskustelee päiväämääristä. Ne käskee viiltää hulluuden symboleita. Ne käskee raapia. Ne käskee kuolla. Ne käskee olla huomaamaton. Ne kieltää elämästä. Ne kieltää mennä sanomaan että ahdistaa. Ne toivoo että päästäisin ne päiviltä. Ne toivoo vain kuolemaa. Hulluus ottaa taas kerran valtaa.

Ahdistus puristaa rintakehääni ja kurkkuani. Hengittäminen on kuin raskasta työtä. Ei tunnu hyvältä, ei sitten yhtään. Antakaa mun tappaa itseni..! Miksi pitäis kärsiä täällä enenpää? Miksi pitäisi vielä hengittää....? Demonit huutaa. Pelkään iltaa koska  Seitsemäs demoni otti eilen valtaansa. Tänä aamuna Viides otti tilanteen hallintaansa.  Ja Toinenkin demoni on näyttäytynyt. Haluan että vaipuisin omaan universumiini. Ei tarvitsisi välittää mistään.. Antakaa mun mennä sinne..

Olo on kuin junan alle jäänneellä. Kamala ahdistuspiikki  takana. Nyt on vaan tasaista ahdistusta luvassa loppu ilta. Demonit aikovat levähtää hetken. Sanovat etteivät jaksa mua enää. Haluavat mun kuolevan. Ne on nyt hiljempaa, koska aikovat säästää voimiaan iltaan. Eikö tää koskaan lopu? -EI! kuuluu pään sisältä. Mä luovutan tehkööt mitä lystäävät. Tappakoot. Kiduttakoot. Huutakoot. Taidan olla tuhoon tuomittu. Kaveri tulee katsomaan mua. Onneksi, saanpahan ajatuksia hetkeksi muualle.

Tapahtuu mielessäni; Kuljen synkän metsän halki, kuulen kuinka korppi raakkuu jossain kaukana, mutta sen ääni tuntuu tulevan paljon lähempää kuin todellisuudessa onkaan. Tuuli ujeltaa puiden oksissa jotka uhkaavasti kurottuu ylleni. Löydän vihdoikin sen talon. Jonka kellariin olen sulkenut Heidät. Sulloin heidät kellariin jota kutsun tyrmäksi. Se olkoon heille tyrmä. Astun kellarin ovelle, tarkistan ettei muita ajatuksia ole lähimailla. Mietin vain, että haluanko tätä, haluanko nähdä Heidät? Avaan oven, se narahtaa, ääni vihlaisee korvia. Mietin vieläkin tahdonko tätä todella? Ensimmäinen porras alas mieleni uumeniin, hiljaista, ihan kuoleman hiljaista. Vielä voisin kääntyä ja jättää Heidät sikseen. Näen hiiren vilistävän ohitseni.  En ole käynyt täällä toviin, Enkä välttämättä halua vieläkään tulla tänne. Olen alhaalla,  Katselen ympärilleni, täällä on pimeää. Ehkä parempi niin. Käperryn seinää vasten katselemaan niitä.  Kivinen seinä tuntuu kylmältä selkääni vasten.  Osani ova

Aikuisosasto. Täällä oon ollut viimeviikon torstaista. Ahdistus ei jätä rauhaan. Viiltelyhalu edelleen pilvissä. Haluan taas kuolla. En kuitenkaan halua itseäni hautaan laittaa.  Ne keskustelevat päässäni. Heittelevät jotain esineitä mieleni seiniin. Käskevät viiltää lisää hulluuden symboleita. Yksi huutaa. Toinen huutaa. Kolmas huutaa. Jättäkää mut rauhaan, minä huudan. Ne repivät mieleni seinät riekaleiksi. Ne seinät on niille pelkkää paperia. Hulluus ottaa valtaa. Aivan kuin jossain soisi puhelin, keskityn kuuntelemaan, ääni katoaa. Hulluus ottaa valtaa .