Hulluuden symbolit

Hei sinä? Osaisitko auttaa? Tai ennen kaikkea, haluaisitko auttaa minua? Olen loppu, pohjalla, ja syvemmälle mennään. Mä oon kohta kuoleman oma. Heh, vakava asiako? Ei mun hengellä merkitystä ole, miksi se olisi vakava asia?  Mä en jaksa, mulla ei ole tarvittavia lääkkeitä ollenkaan. Jouduin ottamaan omat keinoni käyttöön ja oksensin. Olo helpottui hetkeksi ja pystyin lähtemään äitini kanssa kauppaan. Mutta nyt, paha velloo sisälläni enkä saa sitä pois! Auta mua, pliis? Tää vaan jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen.  Tämä elämä on niin mustaa, ei harmaata, ei valkoista, pelkkää mustaa. Mä pelkään olla olemassa, pelkään elää. Pelkään olla osastolla, pelkään olla kotona, mä pelkään liikaa itseäni.  Mä en tunnista itseäni peilistä, sieltä katsoo muutenkin kaksi kuvaa. Toinen olen kuulemma minä, toisesta en tiedä. Se ei ole kukaan persoonistani. Olen kysynyt kuka se on, se vaan murahtaa. Pyytää kyllä mua antamaan sen hoitaa kaiken, se on ilmeise

Miten mulla menee?  Itsemurhayrityksestä kohta viikko. Keho on toipunut jotenkin. Mieli ei. Mä vieläkin toivon, toivon niin kovasti etten uuteen helvettiin enää herää. mä oon nyt taas niin väsynyt. mä vihaan tätä, mä vihaan elämää, mä vihaan olla elossa. mä tahdon vaan hautaan lepäämään. lopullistahan se on, mutta tässä tilanteessa ainut vaihtoehto. mä en saa voimiani mistään takaisin. mä en jaksaisi edes hengittää. Mä oon vaan niin loppu... Kehoni ei jaksa, mieleni ei jaksa. onko tässä enää vaihtoehtoa...? EI. Kuulin äidiltäni, että joku oli kuollut teho-osastolla mun viereisessä sängyssä. Miksen se en ollut minä? Mä en vaan jaksa tätä, toinen joka olisi ehkä vielä halunnut jatkaa elämää, kuoli. Ja minä, joka tavoitteli kuolemaa, ei. Miksi ne hoitajat ja lääkärit pelasti mut?? Oisivat vaan antaneet olla! Mutta mä oon täällä. Ja se toinen ei. Mun ois pitänyt kuolla. Ei sen. Mä en kuulu tänne. Mä haluan osastolta pois, että pääsen suunnittelemaan seuraavaa kertaa. Ens

Täällä mä makaan, sisätautiosastolla. Yritin tappaa itseni sunnuntaina. Otin yliannostuksen lääkkeitä. Olen ilmeisesti itse soittanut päivystykseen ja kävellyt sinne. En ymmärrä miksi koska mun piti kuolla. Ja lähellä oltiin. Pulssi on vieläkin matala. Silloin yöllä pulssini oli 29. Nyt 48. Mä olin niin lähellä. Mä melkein kuolin! Tuntui pahalta kun heräsin teho-osastolta ja äitini istui vieressäni ja piti kädestäni kiinni. Olisin vaan halunnut kuolla, ei mua olisi saanut pelastaa. Mä aiheutan vaan ongelmia. Vaarini oli kuulemma itkenyt kun kuuli tästä. Olin kirjoittanut itsemurhakirjeen kuulemma myös. Enää ei ole puheita, mä en puhunut mitään kenellekään että aion tappaa itseni. Mä vaan yritin tehdä sen, mutta ilmeisesti pääni sisältä pelasti meidät. Veikkaan että se oli Sosiaalinen. Itsetuhoinen raivoaa päässäni. Olen ihan turha ja pilaan kaikki hänen yrityksensä.

Meneehän se näinkin. En ole nukkunut koko yönä, ja klo 04 huomaan että jalasta valuu verta. Ei muuta kuin päivystykseen. Hoitaja päivystyksessä sanoi että jalkaani menisi helposti yli 50 tikkiä jos ompelisi kaikki 15 haavaa. Tikkasi vain isoimmat haavat ja laittoi haavalappuja jalkaani. Ensimmäisenä hoitaja katsoi mua ja sanoi että olen laihtunut todella paljon, sanoin hänelle että oon laihtunut 6viikossa 21kiloa. Hän sanoi että oon pian alipainoinen. Paskat. Mun painoindeksi on normaali painossa. Hän ei uskonut sitä. Mä oon lenkkeillyt niin raivolla ja nukkunut todella huonosti. Tenox ei enää auta. Oon nyt 1,5 viikon aikana ollut ryyppäämässä 3 kertaa. Humalassakaan ei ole ollut kivaa, koska nykyinen kämppikseni on ollut myös päissään ja hän on joko itsetuhoinen tai aggressiivinen. Olen vaan saanut vahtia häntä. En aio kuitenkaan muuttaa hänen kanssaan samaan asuntoon.

Mä katoan. Kohta lopullisesti. Mä kuolen tähän oloon. Ahdistus on pilvissä ja keho alkaa reistailemaan. Mä oon niin väsynyt että voisin nukkua kolmesti kellon ympäri. Mä en tunne mitään. En fyysisesti enkä psyykkisesti. Järki on kadonnut. Laihdutus pyörii vaan mielessä. Pakko laihtua mä haluan olla mieluummin luuranko kuin tällainen läski paska. Mä laitan tähän kuvan miltä haluan näyttää. Hoitaja sanoi siitä kuvasta että oksettava. Mutta mun mielestä se on kaunis. Mä haluan että olisin alipainoinen. Mä haluan että mun luut näkyy. Mä olen vielä niin läski, ettei edes kylkiluut näy kunnolla.

Saisinko sulkea silmäni ja nukahtaa ikiuneen. Mä olen niin väsynyt etten ole enää edes ole elämässä kiinni. Olen vain elossa. En elä. Sitten kun mä kuolen, toisitko haudalleni kukkia? Mieluusti ruusuja, vaaleanpunaisia. Näyttäisinköhän edes silloin kauniilta? En. Haluan liittyä henkien joukkoon. Saanko tappaa itseni heti kun tilaisuus koittaa? Saat! Kuuluu hento kuiskaus pääni sisältä. Mä vaan siirtyä ajasta ikuisuuteen. Musta ei ole elämään , mä kuulun kuolleiden joukkoon. Mä en kestä enää mitään. Triggereitä satelee joka puolelta. Liian kovalla oleva tv, liian lähelle tuleva potilas tai liian kirkas valo aiheuttaa dissosiaatiokohtauksen. Kukaan, ei kukaan näe todellisuutta. Mä maalaan hoitajille kulisseja, ne eivät tiedä miltä musta tuntuu. Sanoin eilen hoitajille että heidän on turha tulla juttelemaan mulle, koska heistä ei ole mitään hyötyä. Eipä oo tulleet juttelemaan. Heti kun tiedän paikan jossa dissosiaatiota kärsiviä henkilöitä osataan ja halutaan auttaa niin siirrän ho

Mä oon ihan loppu. Sitten kun saan vapaakulut niin tapan itseni raa'asti. Mä en jaksa enää mitään. Mä vaan mietin itsemurhaa. Mikä keino olisi kivuliain ja tuskallisen hidas tapa. Parasetamolia vaan 40grammaa niin kidun varmasti pari päivää. Olisiko se tarpeeksi tuskallinen? Tää elämä on pelkkää kitumista. Mua ei kuunnella, musta ei voi kukaan välittää, kaikki vihaa mua. Hoitajat ei auta, kysyvät multa että miten he mua voisi auttaa!? Nehän niitä hoitajia on enkä minä! Muhun suhtaudutaan kuin roskaan. Mä oon liian tuttu näky täällä. Mä en enää puhu hoitajille, psykologi on ainut jolle enää puhun. Ja mä siirrän hoitoni jonnekin muualle. Kukaan ei halua auttaa mua. Ja kerrankin kun haluan apua, niin en sitä saa. Mä rupean olemaan jo niin loppu etten jaksaisi enää hengittää. Voisiko joku tappaa mut? Mä vajoan vaan niin syvälle... Paino tippui kuukaudessa 17,5kg. Nyt se on pysähtynyt. Kävin tänään puntarilla ja paskat, liikaa se näytti, vaikka vaatteista saa miinustaa ainakin 3kg j

Mä pelkään mun huonekaveria. Ja mun pitäisi nukkua sen kanssa samassa huoneessa. Ei tästä tule mitään. Mä raavin kohta käteni auki.  Mulla on niin äärimmäisen paha olla.  Mä en jaksa enää. Pääsin eristyshuoneeseen nukkumaan.