30.9.2017

Hei sinä? Osaisitko auttaa? Tai ennen kaikkea, haluaisitko auttaa minua?

Olen loppu, pohjalla, ja syvemmälle mennään.

Mä oon kohta kuoleman oma. Heh, vakava asiako?

Ei mun hengellä merkitystä ole, miksi se olisi vakava asia? 

Mä en jaksa, mulla ei ole tarvittavia lääkkeitä ollenkaan. Jouduin ottamaan omat keinoni käyttöön ja oksensin. Olo helpottui hetkeksi ja pystyin lähtemään äitini kanssa kauppaan.

Mutta nyt, paha velloo sisälläni enkä saa sitä pois! Auta mua, pliis? Tää vaan jatkuu päivästä toiseen, viikosta toiseen ja vuodesta toiseen. 

Tämä elämä on niin mustaa, ei harmaata, ei valkoista, pelkkää mustaa. Mä pelkään olla olemassa, pelkään elää. Pelkään olla osastolla, pelkään olla kotona, mä pelkään liikaa itseäni. 

Mä en tunnista itseäni peilistä, sieltä katsoo muutenkin kaksi kuvaa. Toinen olen kuulemma minä, toisesta en tiedä. Se ei ole kukaan persoonistani. Olen kysynyt kuka se on, se vaan murahtaa. Pyytää kyllä mua antamaan sen hoitaa kaiken, se on ilmeisesti mieleni hirviö, eli sairaus. Mitä ihmettä? Näenkö jo oman sairauteni hahmona?? 

Musta tuntuu ettei ketään kiinnosta mun toiminta. Pitäisikö kiinnostaa? EI! Pitäisikö vaan antaa roolin mennä päälle ja puhua itseni pois täältä? sitten lähteä suoraan merenrantaan, auringonlaskun aikaan? Ottaa pari tenoxia ja mennä uimaan? Uida niin pitkälle kuin jaksan, ja sitten jäädä siihen kylmään veteen, odottamaan unen tuloa? Tällä kertaa ikiunen tuloa? Luovuttaa elämän suhteen? Muuttua muistoksi, siirtyä ajasta ikuisuuteen?

Mä lupaan kaikille, että ensikerralla mä onnistun. 

Päivämäärä on päätetty. 

Kohta kaikki pääsee musta eroon.