Hulluuden symbolit

Viimeinen käynti kuntoutuskodilla, on ohi  Olen innoissani! Ei tarvitse enää mennä sinne!  Kävin katsomassa kämppää, tykkäsin siitä, mutta se on vaan liian levottomalla alueella. Mulla on kiire pois tukiasunnosta, vaikka mä saan etsiä asuntoa rauhassa.  Miksi koen taas toimivani väärin? Laitoin kasvattajalle viestiä pennusta ja äitini raivostui. Mä olin iloinen, nyt mua ahdistaa taas. Mutta jos se pentu saisi mut takaisin rakastamani harrastuksen pariin? Mä toimin taas väärin. Mä en varmaankaan saisi ottaa mitään eläintä. Mutta kun mä en voi elää ilman lemmikkejä!  Mä olen niiiiin iloinen! Koulu alkaa 18.1 ja saan hakea pennun helmikuun puolivälissä! Kaikki tuntuu niin ihanalta! 

Olisinpa voinnut skipata sen palaverin. En saa enää jatkaa tukiasunnossa, koska rikoin sääntöjä. Eli viilsin ja jouduin osastolle. Rangaistus tuli. Anteeksi.  Mulle annettiin kaksi vaihtoehtoa, oma kämppä tai kuntoutuskodille takaisin. Kaikki palaverissa olleet yritti aivopestä mua takaisin kuntoutuskodille.  Kaikki varmasti arvasi tuloksen. Otan oman kämpän. Mua ei saada takaisin sinne helvettiin. Mä voin nyt ruveta ryyppäämään, mä saan ottaa sen koiran mistä haaveilen. Eikä kukaan rajoita mua! Mä saan olla oikeasti vapaa!  Mä oon saanut tarpeekseni tästä touhusta, kukaan ei saa mua takaisin kuntoutuskodille. Kukaan ei saa mua sinne takaisin.  Mulla on niin ristiriitainen olo. Tavallaan nautin siitä että pääsen täysin omilleni. Tavallaan, mua ahdistaa koska olin juuri hyväksynyt kohtaloni että asun tukiasunnossa ja en voi toimia oman tahtoni mukaan. Mutta tilanne on nyt mikä on, mä lähden täysin omaan asuntoon.