Paluu lähtöruutuun.

Torstaina pääsin osastolta pois. Samana iltana, helvetillinen paniikkikohtaus. Otsani on aivan verillä. 

Eilisestä tulikin helpompi päivä. Olin lähes koko päivän koirani kanssa, ja opetin sille kapulan pitämistä, sillä ilmottauduin sen kanssa epävirallisiin toko-kilpailuun. Noh, onpahan muuta ajateltavaa, vaikka olinkin taas päivystyksessä. Revin nimittäin tuon klipsatun haavan auki, heti kun siitä poistettiin klipsit.

Tuntuu edelleen siltä etten ole tässä maailmassa. Leijun jossain kaukana. Jossain missä ajatukseni kaikuvat. Sielä missä ei ole hyvä olla.