Nimetön

Tyhjyys valtaa mut sisältä. En tiedä onko tää hyvä vai huono. 

Ahdistus on sisälläni, häkissään. Joku, tai jokin, hiipii sitä häkkiä kohti. Yritän huutaa sille ettei koske siihen häkkiin, mutta suustani ei lähde ääntä. En saa yksittäistä sanaakaan irtoamaan, olen mykkä. Tunnen kuinka kyyneleet valuvat poskiani pitkin, en halua että ahdistus palaa. 

Se joku/jokin vapautti ahdistuksen. Se ahdistuksen musta demoni hyökkää kohti. Yritän juosta pakoon, mutta olen halvaantunut, pelosta. 

Kuulen kuinka osani nauravat. Ne huutaa että, et pääse meistä ja ahdistuksesta koskaan! 

Tärisen, epätoivo valtaa. Halu kuolla kasvaa. Miksi yrittää kun kuitenkin epäonnistuu?