Pimeydessä..

Psykologin käynnit aivan tuntuu turhilta. Emme ole samalla aaltopituudella.  Hän ei tunnu ymmärtävän mistä on kyse.. (Dissosiaatiohäiriöstäkö?)  Hän sanoo ettei halua tietää mitä mieleni demonit haluaa, haluaa tietää mitä minä itse tahdon.  Ymmärtääkö hän että demonit ovat osa minua? Eikö hän tiedä että tahtoni on ilmeisesti myös demonien tahto? Eikö hän ymmärrä ettei saa tietää minusta ilman demoneitani?

Tänään kirpputorilla, ihmisten seassa pujotellessani ahdistus voimistui. Olisin halunnut vain juosta sieltä pois! Mä inhoan  ihmisiä, varsinkin lapsia. Mutta mä vain vihaan itseäni.

Revin ihan justiinsa tikit kädestäni. Nuo 14 tikkiä joutaa helvettiin kädestäni..Tuo jatkuva särky, sitä en siedä. Se ei helpota oloani.

Olen nyt menossa takaisin pk:lle. En haluaisi. En missään nimessä halua sinne. Mutten halua olla kotonakaan. En halua olla missään.

Harhailen pimeässä mielessäni. Aina välillä jokin demoneita tulee sihisemään korvaani. "Kuole huora. Kuole pois.  Vain siten pääset meistä eroon.  Sinä olet ainoa keinomme kuolla. Kuollaan jo pois.."
Välillä demonini eivät huorittele ja käske kuolemaan.  Välillä nen itkevät ja valittavat elämän kamaluutta.

Tulen kohta hulluksi.