Valokuvausta ja paniikkia

Valokuvaamassa käyty. En taaskaan hallinnut itseäni. Tuntui että juttuni meni yli.  Hävettää.

Tuntuu taas että maailma kaatuu niskaan. Ahdistus puristaa keuhkojani kasaan. Aamun itku-ahdistus-paniikkikohtauksen jälkeen olo oli turta. En meinannut pysyä hereillä lainkaan. Se väsytti mieleni totaalisesti. 

Tunnen itseni jälleen harhaksi. Tuntuu etten olekaan olemassa. Olen vain mielikuvitusta.  Jokin hullu on luonnut mielessään minut. Tämä tunne vie järjen. En taaskaan tunne jalkojani. Aivan kuin niitä ei olisi olemassakaan.  Koko kroppani tuntuu vieraalta.  Peilistä katsoo joku muu, se en vain voi olla minä, sen täytyy olla joku muu.

Yritän nyt pitää itseni kasassa. En iskeä illuusiota pirstaleiksi. Nyt pitää vaan olla ja pitää itsensä kasassa.
Tuntuu että päässä räjähtää vielä tänään.  Aamulla räjähti, joten voi hyvinkin räjähtää uudelleen. Pelkään pahoin että demonit ottavat vallan ja tuhoaa minut lopullisesti. Mutta haluanko annanko niiden ottaa minut valtaan ja tuhota kokonaan?