Muutosta ja täydellisyyttä

Siitä on aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut. Muutosta on helvetin paljon.

Olen päättänyt lopettaa viiltelyn. Olen nyt ollut viikon "kuivilla" . Ja halu lopettaa on toistaiseksi voimakas. En enää halua nähdä rasvakudosta, ei. En vain enää halua. En halua kuolla (toistaiseksi). Kaikki muuttui kun aloin kääntämään ajatuksiani pois viiltelystä ja kuolemasta. Ja jos luulee että se on helppoa, niin on todellakin väärässä. Se on ihan helvetin vaikeaa. Se ei tapahdu sormia napsauttamalla.  Se vaatii työtä.  Ja helvetin paljon.

Mutta paha oloni ei vain katoa.  Se alkaa näkymään pian toisella tavalla.  Syöminen. Se alkaa vaikeutua. Haluan laihtua. En kestä katsoa painoindeksiäni. Okei, okei ollaan normaalipainon puolella. Painoindeksi on 20.1 . Mutta haluan sen matalammaksi. 17 kuullostaa täydelliseltä..
Olen perfektionisti. Inhoan, taino, vihaan epätäydellisyyttä. Haluan kehostani täydellisen. Ilman haavoja.

Pelkään että milloin en jaksa enää taistella viiltelyä vastaan. Pelkään sortuvani siihen.
Se ei ole täydellistä että viiltelee naarmuja. Sekään ei ole täydellistä että näkee rasvakudoksen.
Vaan täydellistä on se että näkee luun eikä pääse enää syvemmälle.

Olen siis kerran tehnyt täydellisen viillon. 55 tikkiä kehossani vuoden aikana ei kerro mitään.  En ole saanut muuten kuin kerran täydellistä jälkeä aikaan. Eih, helvetti.. haluan viiltää ja todistaa että pystyn tekemään täydellistä jälkeä terällä.  Mutta kun ei ole terää.
Ja näin halu lopettaa katosi. Kiitokset kuuluu vain ja ainoastaan minulle. Tulen kuolemaab viiltelyyn vielä joku päivä. Ja pelkään sitä päivää. Jo nyt.

Haluan itkeä.  Pilaan itse elämäni. Olen liian lihava. Olen epätäydellinen. Olen ihminen,  mutta kun minun pitäisi olla yli-ihminen. Minä kävelen nuoralla ja vältän  kaikkea missä voin epäonnistua. Pelkään olla epätäydellinen. Minun on oltava täydellinen. En saa päästää tunteita valloilleen.  Minun on kyettävä ajattelemaan järjellä. Aina.