Istun ja tuijotan tuota kohtaa kännykän näytöllä. Mun ei tarvitsisi kuin hipaista sitä, mutta en uskalla, vaikka se helpottaisi, en pysty. Soita numeroon Valtakunnallinen kriisipuhelin. Poistun puhelu tilasta ja kirjauduin tänne. En uskaltanut soittaa. Olo on vain pahentunut eilisestä. Mä en uskalla soittaa mihinkään, mitä mä sanoisin? Mitä jos jollakin on tärkeämpää kuin minulla? Tuijotan kännykän näppäimistön kirjaimia en meinaa keksiä niistä sanoja.. Ajatukseni ei kulje. Lasten ja nuorten chatti, mä haluan aloittaa keskustelun, mä vaan rupesin tärisemään kun ilmoitus tuli, keskustelussa yksi paikka auki.. Mutta kun mä en uskalla, mitä mä sanon?? Aloitin keskustelun, vaikka tilanne ahdisti. Sain kerrottua asiota, ja olo on helpompi. Ahdistaa enää lievästi, masentaa vieläkin aika pahasti. Muttei niin pahasti kuin eilen. Tuo 20 000kg:n paino rintakehän päällä ei ole katoamassa, en edes odottanut sitä. Mä en osaa elää ilman sitä. Ilman sitä, mä en ole mitään, en ...
Luin sun blogia ja alan lukea sitä jatkossakin. Mä vasta aloitin uudestaan uuden blogin kirjoittamisen ja toivon et saan lukioita jonkin verran ja saan ajatuksiani purkaa kirjoittamalla. Tsemppiä ja voimia sinulle!
VastaaPoistaKiva että aiot lukea! :)
Poista