Kipua!

Milloin tämä helvetti loppuu? Kuluneen viikon aikana, en ole ollut päivääkään ilman tarvittavaa. Tuntuu etten enää pärjää enää ilman sitä. 

Yhtäkkiä tuli kamala halu repiä tuo klipsihaava auki. Ei, en saa tehdä sitä.

Yksin oleminen ahdistaa, mutta muiden potilaiden seura tuntuu pahemmalta. Nooh, miksi mennä muiden seuraan, jos ei kiinnosta olla kenenkään kanssa tekemisissä?  

Katson kättäni. Mietin kynnet vaiko hampaat? Vai suoristusrauta?  Nostan katseeni kattoon, se alkaa laskeutua niskaani. Seinä hengittää selkäni takana. Seinillä on korvat, ne kuulee kaiken mitä puhun ja ajattelen. 

Painoin kynnet kämmenselkään ja raavin.

Voi, kuinka se helpotti. Kunnes vaikutus meni ohi. Ahdistus romahti täysillä päälleni. Yritän lievittää oloa kuuntelemalla musiikkia. Ainut ongelma on se että katoan sinä aikana toiseen maailmaan, ajatuksieni vietäväksi.