...

-
Taas osastolla. Haluaisin hypätä junan alle. Ja iskeä puukon kädestä läpi. 

Tää paikka ahdistaa ihan liikaa. Miksi mä tulin tänne? Olisin voinut viiltää itseni hengiltä! Mä en halua enää elää! Olisiko joku niin ystävällinen ja tappais mut? 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulossa hulluksi

-
Olen tulossa hulluksi. Näen vähän väliä tummia varjoja nurkissa. Mietin vain että miten tapan itseni. Kaikki voimani ovat jo menneet. Haluan kuolla. Halu elää on kadonnut. Teen vain henkisesti kuolemaa. Eiliseltä käteen tuli 4 tikkiä. Vain neljä. Hävettää. Niin vähän tikkejä. Haava oli syvä. Sairaanhoitaja näki jänteeni, näin myös itse sen. Siltikään en kadu haavan tekoa. Miksi katua kun on lähes ylpeä jäljestä? Niin lähes. Mutten ole.
Lue lisää

Pahuus

-
Kuva
Vaan 4tikkiä maanantailta. Siis vain 4, säälittävä minä. Hirteen joutaisin. Mietin vain kuolemaa. Halu kuolla kasvaa päivä päivältä.  Tämä viikko on ollut täydellinen helvetti. Sain neljä tikkiä ja antibioottikuurin. Demonit mekastavat päässäni. Hokevat kuinka surkea olen. Ja kuinka minun pitäisi kuolla. Vittu, mä en jaksa tätä enempää.  Olo on täydellinen kaaos. Kuolema-aiheinen kaaos. Kaikki on palannut lähtöruutuun. Lähes kaikki demonit/osat/persoonat, millä nimellä haluaa nyt puhua niistä, tahtovat tappaa minut. Viides kielsi avaamasta mielessäni olevan tyrmän ovea. "Älä avaa ovea, älä  edes raota, pidä pahuus kytkettynä. Ja sinä jos joku tietää mitä se pahuus on." Mutta minä avasin tyrmän oven, ja päästin pahuuden vapaaksi. Pahuus on irti. Todisteena haavat käsissä ja naarmut otsassa. Keuhkot tuntuu olevan rei'itetyt. Tuntuu kuin en saisi happea. Voisin hakea tarvittavan lääkkeen. Mutten saa aikaan. Haluan huutaa. Itkeä. Kiljua. Tappaa itseni.
Lue lisää

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää