Ahdistuksen maksimi level

Ajatus takkuilee. 

Ahdistus hiipii viereeni, kurottaa kätensä kurkulleni. Se kuiskailee vinkkejä miten tuhoaisin itseäni. Pureminen, raapiminen, itsensä hakkaaminen, suoristusrauta voisi myös olla kaverini. 

Katson toista kättäni, olisiko nyt aika? 

Ei vielä. Kohta.

Kyyneleet nousee silmiini, ahdistus ottaa valtaa. Se sumentaa järjen ääneni rippeet, rei'ittää kehkojani. 

Yritän hengittää rauhallisesti ja pysyä tässä maailmassa. Ympäristö sumenee. Todellisuus muuttuu harhaksi, ja harha todellisuudeksi. 

Peilistä takaisin katsoo hirviö, sen suu on täynnä neulan teräviä hampaita ja sen silmät on mustat. Se hymyilee omalla sairaalla tyylillään. Tuoltako näytän? 

Huudan pääni sisällä apua. Silti hymyilen. Mutta tällä kertaa en väitä, että kaikki olisi hyvin. 

Päässäni on helvetinmoinen meteli ja ajatuskaaos. Kaikki osani haluavat sanoa asiansa, yhtäaikaa, se taitaakin olla niiden juoni. Ne haluaa että sekoan lopullisesti. Alan taas pelätä niitä. Mitä jos ne onnistuu sekoittamaan pääni lopullisesti?