#91 Tyhjyydestä ei ole paluuta.

Tuntuu kuin leijuisin rinnakkaisessa ulottuvuudessa, tiedostan mitä tässä maailmassa tapahtuu, mutten ole täällä. Tai no, olen muttei tunnu siltä.

Kyyneleet meinaa valua silmistä, mutta ei, mä pidän ne sisälläni. Ei, ei nyt ole aikaa itkeä, pitää pitää kulisseja yllä.
Tahdon olla mahdollisimman huomaamaton tässä sänkyni nurkassa. Mahdollisimman olematon.

Tappelen demonieni kanssa. Ne käskee raapia itseni verille. En haluaisi, mutta, pelkään niiden ottavan mut valtaansa ja tuhoaa kehoani. Mutta tavallaan, haluan tuntea olevani elossa.. Kipu on siihen ratkaisu...