#92 Ei valoa, vaan mustaa usvaa..

Kun joka ilta toivoo ettei olisi seuraavaa päivää, kun kuiskaa taivaalle hennon pyynnön ettei tarvitsisi enää herätä aamulla, ja silti herää aamulla kuoleman väsyneenä, se tunne on jotakin helvettiä kamalampaa. Sitä ei osaa sanoin kuvata.
Eilinen.  Taas illalla kuiskasin taivaalle pyynnön,
saanko päättää päiväni? Ja taas aamulla, meinasin ruveta itkemään. En halua enää hengittää!
Loppuisi tämä helvetti jo! Tässä vaan istun ja toivon seuraavan hengen vedon olevan viimeinen. Mutta tämä helvetti vaan jatkuu, loppua ei näy. Ei valoa, vain mustaa usvaa ympärillä.
Täältä mustan usvan keskeltä täältä ei ole paluuta.

Koirani lähti tänään koeajalle uuteen kotiin. Koiran puolesta toivon kaiken menevän hyvin. Se olisi sille parasta että pääsisi kotiin jossa sille on aikaa. Päätös oli vaikea, sillä kun kävimme Welhon hakemassa, ajattelin että tämä on pysyvää. Ja kauan haaveiltu näyttelykoira oli silloin sylissäni. Niin luulin, muttei se ollutkaan niin. Itse pilasin kaiken. Miksen vain pitänyt suutani kiinni ja mennyt silloin 26.9-13 osastolle? Miksen osannut ajatella pidemmälle, koirani kannalta? Jos vain voisin, kunpa vaan voisin muuttaa sen yön tapahtumat. Mutten voi. Anteeksi karvapalloni, tässä kävi nyt näin..

Jos vain voisin tappaa tän ahdistuksen sisältäni, antaisin kaikkeni. Mutta ei. Mustasta usvasta ei pääse eroon helpolla..