Hulluuden puhetta

"Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle" -Apulanta

Äänet huutaa, kiljuu, itkee ja nauraa. Taidan seota kohta. Tuntuu että järkeni rippeet katoaa, hitaasti mutta varmasti.. 

Krista komentelee ja seuraa, Anna istuu kyljessäni kiinni. Herran jumala, milloin ne jättää mut rauhaan? Emme koskaan. Kuuluu vastaus. 

Lisää tarvittavaa diapamia. Jospa se nyt helpottaisi kunnolla. 

"Varjokettu. Sun pitää raapia!" Kuuluu Nitan eli osa nro. 7 käsky. 

Ei, en halua, haluan vaan olla rauhassa! Jättäkää mut rauhaan! 

Nita hymähtää, haluat ilmeisesti että minä otan sinut valtaan?

Romahdan mielessäni polvilleni ja alan huutamaan, hyvä on raavin kun menen nukkumaan!

Hyvä Varjokettu, niin sitä pitää.

Mieleni myrsky nousee, taistelen itseni ja osieni kanssa. Kuka voittaa? Se jää nähtäväksi.

Haluan huutaa ja itkeä tämän pahan pois. Itkisin jos osaisin, huutaisin jos kykenisin. Haluan pois. Haluan olla yksin osieni/persoonien kanssa. Tai no, en ole koskaan yksin persoonani ovat aina kanssani. 

Olen hukannut itseni, en tiedä miltä näytän, en tiedä mikä on nimeni, enkä myöskään tiedä minkä ikäinen olen. Krista uskottelee että nimeni on Krista ja olen 21-vuotta. Ei helvetti, kuka mä olen?  Missä mä olen ja mitä helvettiä mä täällä teen?