Koiruuksia, verta ja vettä...
Väsyn koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Mulla on mennyt ihan hyvin kun hollanninpainajaiseni on täällä pk:lla kanssani. Mutta silti mä väsyn kaikesta.
Eilen olo romahti ja menin taas paniikkiin. Kukaan ei tiedä vieläkään teostani, kukaan ei arvaa tekoani, you will never see, what's inside of me... Viilsin jälleen. Anteeksi, sinne meni periaate etten satuta itseäni jos olen koirasta vastuussa. Se katosi kuin tuhka tuuleen. Häpeän itseäni jälleen enemmän, vihaan itseäni jälleen enemmän. Kun en kerran kykene enää edes periaatteistani kiinni pitämään. Tuleepa ainakin tuskallinen olo pitkissä vaatteissa näillä helteillä.
Tukihenkilöni tukinetissä on vastaustauolla kuukauden, nyt olen helisemässä itseni kanssa. Ajatuksieni helvetti lehahti valloilleen pari päivää sitten. En ole Welhon takia edes harkitsemassa itseni tappamista, muiden mielestä jotakin positiivista. Mutta itsemurhaa mietin silti vaikken sitä ole toteuttamassa, koirani takia, se on ainut syyni elää. Jos tuota koiraa ei olisi, olisin jo tappanut itseni. Sama asia kissani kanssa. Jos sitä kissaa ei olisi. Olin tappanut itseni jo 4vuotta sitten.
Oltiin rannalla. Suostuin uimaan, haavasta huolimatta. Kukaan ei huomannut, tehtävä on siis suoritettu.. Vaikka oli ihan mukavaa, mä haluan itkeä. Mä en vaan osaa enää nauttia paremmista hetkistä. Ahdistus kun alkaa taad palailla, ja muistuttaa olemassa olostaan. Ahdistus on mielestään ollut jo liian pitkään ilman huomiotani..
Eilen olo romahti ja menin taas paniikkiin. Kukaan ei tiedä vieläkään teostani, kukaan ei arvaa tekoani, you will never see, what's inside of me... Viilsin jälleen. Anteeksi, sinne meni periaate etten satuta itseäni jos olen koirasta vastuussa. Se katosi kuin tuhka tuuleen. Häpeän itseäni jälleen enemmän, vihaan itseäni jälleen enemmän. Kun en kerran kykene enää edes periaatteistani kiinni pitämään. Tuleepa ainakin tuskallinen olo pitkissä vaatteissa näillä helteillä.
Kissani Wille ja Koirani Welho.
Tukihenkilöni tukinetissä on vastaustauolla kuukauden, nyt olen helisemässä itseni kanssa. Ajatuksieni helvetti lehahti valloilleen pari päivää sitten. En ole Welhon takia edes harkitsemassa itseni tappamista, muiden mielestä jotakin positiivista. Mutta itsemurhaa mietin silti vaikken sitä ole toteuttamassa, koirani takia, se on ainut syyni elää. Jos tuota koiraa ei olisi, olisin jo tappanut itseni. Sama asia kissani kanssa. Jos sitä kissaa ei olisi. Olin tappanut itseni jo 4vuotta sitten.
Oltiin rannalla. Suostuin uimaan, haavasta huolimatta. Kukaan ei huomannut, tehtävä on siis suoritettu.. Vaikka oli ihan mukavaa, mä haluan itkeä. Mä en vaan osaa enää nauttia paremmista hetkistä. Ahdistus kun alkaa taad palailla, ja muistuttaa olemassa olostaan. Ahdistus on mielestään ollut jo liian pitkään ilman huomiotani..
Kuvat: WeHeartIt
Tätä blogia en ole oikein jaksanut kirjoittaa, vaikka olisi tarvetta ollut, en ole jaksanut. Tämä blogi tulee nyt varmaan olemaan aktiivisempi että saan purettua oloani johonkin. Koska tukinettiä en voi nytten käyttää..
Kommentit
Lähetä kommentti