10.10.2017

Onko pakko jaksaa, jos ei tunnu siltä?

Huokaisin helpotuksesta kun pääsin takaisin osastolle.

Painajaismainen viikonloppu takana. Huolta, murheita ja kyyneleitä.

Traumamuistoa vahvistettiin. Äitini miesystävä raivosi mulle kun yritin pyytää että saisiko käärmeeni tulla siksi aikaa niille kunnes saan asunnon. Hän raivosi että se on hänen ja äitini koti että sillä käärmeellä ei ole mitään asiaa sinne. Onneksi sain käärmeelle hoitopaikan. Mutta mä en siihen taloon enää mene, ainakaan yöksi.

Mua ahdistaa olla olemassa, olla täällä osastolla. Mua ahdistaa tämän aamun kunniaksi kaikki.

Tänään on se päivä. Tänään on kaiken loppu. Kännykkä  muistuttaa että tänään on se päivä, jolloin kaikki päättyy. Tänään aika ja paikka menettää merkityksensä. Tänään liityn kuolleiden joukkoon, ajasta ikuisuuteen. Sanoista teoiksi, ei kukaan usko että teen sen. Mä muutun tänään enkeliksi, lennän tähtiin ja lakkaan olemasta, niin elävä. Muistoissa elän ikuisesti. VarjoKettu ja muut, kuolee tänään.

 Vai onko tänään se päivä? Se jää arvoitukseksi. Jos mä pääsen ulos, mä menen merenrantaan. Kukaan ei voi enää mua enää pelastaa, päätös on tehty. Kuolema, sanana niin kaunis, merkityksenä vielä kauniimpi. Päästäkää mut elämän kahleista, vapauta meidät, lopullisesti. Loppu on lähellä, ette uskokaan kuinka lähellä.

Tärisen kuin haavan lehti. Lääkäri aika takana, nyt mua ei heitetä pihalle, noh, eihän mulla ole kotiakaan tällähetkellä.