Mustaa

Terät huhuilee. Olo on kamala. Ahdistus pahenee. Kulissit sortuu. Värikäs maailmani menettää väriensä rippeet. Tilalle tulee mustaa. Enää ei ole edes harmaata. Kaikki tasaisen mustaa. 

Mä katson tätä maailmaa mustan usvan takaa. Katson kuinka kaikki positiivisuus ja ilo kuolee. Masennus ja ahdistus kasvaa. Ne valtaa mieleni. Silti yritän pitää  kaiken piilossa. Väännän suupieleni väkisin hymyyn. Silmieni katse kertoo totuuden. Mutta kukaan ei kiinnitä silmiini huomiota. 

Ne suunnittelee seuraavaa viiltoa. Taas käsi täyteen tikattavia haavoja. Ei, pahempia. Ne haluaa nähdä luuta. Pelko valtaa mieleni. Kohta olen varmasti tulehtuneiden haavojen takia päivystyksessä. 

Taistelen itseni kanssa, lähdenkö päivystykseen vai en?  Päästäni sanotaan että ei, järkeni sanoo kyllä.

Elän minuutin kerrallaan. Hengittäminen on työlästä. Kaikki on mahdotonta. En pysty kuin makaamaan. Onneksi saan edes kirjoitettua. Tämäkin postaus oli työn ja tuskan takana.