8.5.2017

-
Aika matelee, tunnit ei vaihdu. Mä haluan mennä kotiin itkemään. Voimat on vaan liian lopussa. Muttei kukaan usko mun olon olevan näin huono. Oma vikani. En luota enää kehenkään että voisin kertoa totuuden. 

Taas löydän itseni verisen lavuaarin ääreltä. Tunteet sekoittuu vereen. Miksi? Miksi olen näin heikko? Miksi sallin tämän aina uudestaan ja uudestaan? En tee mitään, tuijotan vain tuota verivanaa. Verta sykkii sydämen tahdissa, ilmeisesti tikit olisi paikallaan. Pyh. Kyllä se tyrehtyy. Siivoan jälkeni, nappaan koiran hihnan ja lähden lenkille. Tunteet ei purkaudu edes kävellessä. Tyhmä, idiootti, aina mä lankean tähän samaan kuvioon! 
Pään sisältä kaikuu nauru, pilkkaava, Itsetuhoinen naureskelee ja huutaa kuinka huono, surkea, olen. Kuinka oikean minän pitäisi kadota. Mutta kuka on oikea minä? Kun olen, kuulemma, jokainen näistä. Ei! En ole! Miten mä voisin olla ihminen kuudella eri nimellä? 

Nyt istun vain sängylläni. Riivaamana. Itsetuhoinen paiskoo silmilleni kuvia viilloistaan. Mä katoan niiden matkaan. Eihän niin silti oikeasti käynyt? Eihän?? Mä huudan täältä kuilun pohjalta. Turhaan. Ei sitä kukaan kuule koska Sosiaalinen tulee paikalle silloin kun hätä on suurin. Kukaan ei näe, kukaan ei kuule. Olen yksin. Ikuisesti.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulossa hulluksi

-
Olen tulossa hulluksi. Näen vähän väliä tummia varjoja nurkissa. Mietin vain että miten tapan itseni. Kaikki voimani ovat jo menneet. Haluan kuolla. Halu elää on kadonnut. Teen vain henkisesti kuolemaa. Eiliseltä käteen tuli 4 tikkiä. Vain neljä. Hävettää. Niin vähän tikkejä. Haava oli syvä. Sairaanhoitaja näki jänteeni, näin myös itse sen. Siltikään en kadu haavan tekoa. Miksi katua kun on lähes ylpeä jäljestä? Niin lähes. Mutten ole.
Lue lisää

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää