26.5.2017

-
Niin Väsynyt. 
Niin Rikki. 
Niin Loppu. 

Kuoleman halu on todella kova. Mä en oo varmaan koskaan ollut näin lähellä kuolemaa.
Mä haluaisin kertoa kaikille suunnitelmistani, mutta sitten se estettäisiin. Sitä en halua. Kerrankin kun on mahdollisuus päästä pois elämästä, en aio sitä menettää. 

Tänään avohoitoyksikössä kaikilta muilta kysyttiin kuulumiset. Paitsi multa. Ketään ei kiinnosta tietää miten mulla menee. Antaa olla, hoitajat tiesivät paljonko mulla on lääkkeitä. Käskivät viedä ne apteekkiin. En todellakaan ole viemässä. Mä otan ne joku päivä ja toivon kuolevani.

Mä haluaisin uskoa että elämä voittaisi, niin ei vain tule käymään. Mä tulen kuolemaan. Mun elämällä ei ole tarkoitusta. Anteeksi etten pysty olemaan se mitä kaikki halusivat, antakaa anteeksi etten jaksa enempää. 
Joku kaunis päivä, mä oon enkeli muiden joukossa, vain tähti taivaalla, toivomassa teille kaikkea hyvää. 

Mä makaan fyysisesti sängyllä, mieli huutaa että missä mä olen. En tunne kehoani, en tunne itseäni! Usva täyttää huoneen. Mä irtoan todellisuudesta.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulossa hulluksi

-
Olen tulossa hulluksi. Näen vähän väliä tummia varjoja nurkissa. Mietin vain että miten tapan itseni. Kaikki voimani ovat jo menneet. Haluan kuolla. Halu elää on kadonnut. Teen vain henkisesti kuolemaa. Eiliseltä käteen tuli 4 tikkiä. Vain neljä. Hävettää. Niin vähän tikkejä. Haava oli syvä. Sairaanhoitaja näki jänteeni, näin myös itse sen. Siltikään en kadu haavan tekoa. Miksi katua kun on lähes ylpeä jäljestä? Niin lähes. Mutten ole.
Lue lisää

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää