Pohjalta ylös

Miettikääpä tilanne. Olet ottamassa ehkä elämässäsi suurinta askelta. Kukaan ei kannusta sinua. Uskotko silti itseesi? Yrität parhaasi mukaan uskoa että pärjäät vieraalla paikkakunnalla. Yrität kertoa ihmisille että koet tämän olevan parhaaksi itsellesi. Se menee kuin kuuroille korville. Sä olet niin sairas ettet pärjää. Luet rivien välistä. Menetät toivosi, itsevarmuutesi rippeet. Olet yksin asian kanssa. Se on sota, jota käyt hoitavan tahon ja vanhempiesi välillä. Olet heikompi. Kaiken järjen mukaan sinun tulisi hävitä, ovathan ne paljon vahvempia. Mutta sinulla on yksi kortti joka selättää heidät, ja se on täysi-ikäisyys. Heitä huolestuttaa, etten toimi oikein. He yrittävät saada sinut uskomaan ettei vielä ole aika opiskella vieraalla paikkakunnalla, lyömällä faktat pöytään, faktat eli heidän korttinsa. Mutta korttini eli täysi-ikäisyys, on silti voimakkaampi. Heillä ei ole mahdollista voittaa peliä. Olet tehnyt valintasi, sinä lähdet, satoi tai paistoi. Vieläkin he yrittävät latistaa uskosi, lääkäri sanoo ettei voi kirjoittaa lausuntoa jossa sanottaisiin että olet opiskelu-kykyinen. Itsevarmuutesi rippeet karisevat tässä vaiheessa pois. Pidät kyyneleet sisälläsi, koska sinusta tuntuu niin pahalta. Mutta sitten katoat omaan maailmaasi, rinnakkaisen ulottuvuuteen,ja katsot itseäsi vierestä kun hän eli osasi nro. 10 tulee hoitamaan tilanteen. Hän sanoo, kun puhutaan opintojen siirtämisestä syksylle,  on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on lähden tammikuussa opiskelemaan ja toinen en lähde ollenkaan opiskelemaan. Kuuluu kysymys miksi olet noin jyrkkä? Hän sanoo että koska asia on niin ettemme jaksa tätä kaupunkia enempää, tämä paikka sairastuttaa entisestään. Hän  katsoo kaikkia murhaavasti, ja on juuri sanomassa haluatte ilmeisesti että pääni leviää täällä ja joudun olemaan vielä pidempään sairaalassa. Mutta minä itse kiellän häntä sanomasta. Osani uskoi minua, sillä olin itse sen sanonut jo aikasemmin, mutten noin suoraan. Hän hiljenee kuuntelemaan, mitä muilla on sanottavaa. Hän katsoo jokaista vuoron perään murhaavalla katseellaan. Annan hänelle luvan siihen, hän on hallinnassa. Kun käskettiin miettiä yön yli, tätä opiskelupaikan lykkäystä, hän tyrmäsi sen, sanoen "olen jo päätökseni tehnyt" Kun tarvitsin häntä, hän tuli paikalle, luvan kanssa. Palaveri on ohi, hän antoi vallan minulle. Saamme jatkaa lomia, kotona viimeisetkin uskon rippeet karisivat pois. Sitten laitat hyvälle ystävälle viestiä muissa asioissa. Ystäväsi onnittelee opiskelupaikasta. Kerrot palaverista. Hän sanoo ne sanat joita olet toivonut vanhemmiltasi "mä uskon että pärjäät" Kiität ystävääsi siitä että hän uskoo sinuun. Sait takaisin uskon ja itsetuntosi rippeet. Uskot jälleen pärjääväsi ja olet varma siitä. Seuraavana päivänä tulee sama helvetti toistumaan. Mutta nostat pääsi rinnasta, ystäväsi sanojen voimalla. Aiot haistattaa lääkärille, hoitajalle, psykologille ja sossulle vitut kun lähdet sairaalasta. Tunnet olevasi vahvempi kuin koskaan. Uskot,ehkä ensimäistä kertaa elämäsi aikana, itseesi. Selätät pettymyksen, vastoin käymisen, jos sellainen tulee. Koet olevasi vahva, valmis nousemaan kuilusta, noiden ystäväsi sanojen voimalla "mä uskon että sä pärjäät" 

Tälläistä tänään, olen tämän päivän aikana ollut pohjalla mutta noussut sieltä noiden sanojen ansiosta. Mä pärjään, jos en niin pistän itseni pärjäämään, mun sisällä on osa, nro. 10 jonka päätä ei käännetä. Se pitää mut kasassa. Ja osani haluavat pärjätä. Kaikki 13 osaa ja 2 ääntä ovat puolellani. Meitä ei murreta, vaikka kuinka haluatte kertoa realiteetit ja tätä myöten kääntää pääni teidän tahtoon, ette onnistu. Turha toivo. Olen oppinut käyttämään osiani hyödykseni, teillä ei enää oo vaikutusvaltaa meihin.