Sirpaleiksi

Päivä on mennyt jotenkin. Mulla oli hetken ihan hyvä olla. Mutta sitten kaikki romahti niskaan. Tuntuu etten pysty hengittää. Kaikki ahdistava pyörii mielessäni. Mä tunnun taas olevan hajoamis-pisteessä. Yksikin väärä ajatus niin kaikki on taas sirpaleina. Yritän kaikin voimin pitää itseni kasassa. Tuntuu vaan että hengittäminen on raskasta ruumiillista työtä. Mutta nyt tiedän sentään mikä mua ahdistaa. Se on tämä sairaalamaailma. Mä en kestä tätä paikkaa enempää. Haluan edes hetkeksi pois. Haluan kotiin, en enää kestä osastolla oloa. 

Mä ajan itseni nurkkaan, teen itselleni liian vaativia tavoitteita. Mä vaadin itseäni lopettaa viiltelyn, puremisen, raapiminen ja tupakan polton. Mä en taida pystyä mihinkään noista.