20.8.2017

-
Jos mä tästä selviän, mä lupaan että opiskelen psykiatriksi. Todennäköisyys tähän on ihan minimaalinen. 
Musta tuntuu ettei mua ole olemassa. Mä katoan hetkiin, jotka on tapahtunut vuosia sitten. Mä elän niitä kokoajan. Keho tuntee sen pojan kädet mun kurkulla. Korvat kuulee sen miehen huudon. Jalat tuntee sen kauhun kun se ääni kuului metsässä.

Missä Mä olen? Kuka mä oon? Olo on erittäin epätodellinen. Haluan vaan palata todellisuuteen mutta kestäisinkö sen? En. Täällä jossain kaukana mä oon turvassa todellisuudelta, autopilotti hoitaa kaiken. Se vaan menee ja teen kaiken mitä pitää. Musta tuntuu että oon vieraantunut itsestäni. Mä en tunnista itseäni peilistä. Mä en tunnista omaa ääntäni enää. Mä en tiedä kuka mä olen? Olenko edes Varjokettu? Mä vajoan syvälle mereen. Niin syvälle etten enää näe valoa. Pimeys valtaa, toivottomuus iskee hyökyaallon lailla. Mä kuolen ihan pian. Mä katoan ja haihdun pois. Toivon vaan että kehoni luovuttaisi. Sydämeni pysähtyisi tai keuhkoni lamaantuisi. Mä hävisin tän taistelun. 


Mä oon heikko verrattuna mieleni hirviöihin. Ne tulivat voittaakseen. Tappaakseen. Saattamaan tän maanpäällisen helvetin loppuun. Jotta voin lopettaa tän elämän tuo hahmo seuraa mua. Sen tehtävä on saada mut sekoamassa pahemmin, niin etten ole enää järjissäni. 

Musta tuntuu että kuolen huomenna tai ehkä jo tänään. Itsetuhoinen repi tikit eilen irti yhdestä haavasta josta se valtimo jotta voin avata sen valtimon uudestaan. 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulossa hulluksi

-
Olen tulossa hulluksi. Näen vähän väliä tummia varjoja nurkissa. Mietin vain että miten tapan itseni. Kaikki voimani ovat jo menneet. Haluan kuolla. Halu elää on kadonnut. Teen vain henkisesti kuolemaa. Eiliseltä käteen tuli 4 tikkiä. Vain neljä. Hävettää. Niin vähän tikkejä. Haava oli syvä. Sairaanhoitaja näki jänteeni, näin myös itse sen. Siltikään en kadu haavan tekoa. Miksi katua kun on lähes ylpeä jäljestä? Niin lähes. Mutten ole.
Lue lisää

Voimat loppu

-
Olen jo aika mestari nieleskelemään kyyneleitä. Viimeisillä voimillani väännän kasvoni hymyyn, muokkaan katseeni iloiseksi ja muutan kehon kielen.  Kaunistellen kerron olostani. Vakio lauseisiin kuuluu: " Ei tämä vielä niin paha ole että tarvitsisin tarvittavan lääkkeen."  Mutta nyt. Kyyneleet patoutuvat syvälle sisimpääni, mutta hymy alkaa kadota kasvoiltani, kehoni kieli alkaa puoltamaan oloani ja ilo silmistäni kuolee. Tuska ja ahdistus paistaa läpi.  En mene kertomaan olostani hoitajille. En uskalla koska vuorohoitajani on mies ja pelkään miehiä.  Tuskaa yritin lievittää puremalla kättäni. Ahdistustani puran tähän blogiin.  Ajatukset pyörivät kivun ja syömisen ympärillä. Olen ollut vuorokauden syömättä ja tavoitteena on 3 vuorokautta. Nautin näläntunteesta, mutta kun vatsa kurnii, se kuvottaa. Ahdistaa kun en pääse lenkille, salille tai muutenkaan liikkumaan, koska menetin vapaakulkuni puremisen takia. Nyt kun kulkuja ei ole, en jaksa välittää purenko vai en. En jaksa väl
Lue lisää

Haluan kuolla

-
Mä haluan vaan kirjoittaa ja kirjoittaa! Mua ahdistaa ja ahdistaa.  Tuntuu että kohta on taas paniikki päällä. Pääni sisällä on levotonta. Toivon että vaivun kohta takaisin omaan universumiini, en kestä tätä maailmaa. Ihmiset on liian pelottavia, ajatukset on liian ahdistavia ja tunteet liian vääriä. MÄ HALUAN POIS TÄSTÄ MAAILMASTA!  Haluan huutaa, mutta suustani ei lähde pihaustakaan. Olen kokoajan varuillani, odotan vain että joku potilas tai hoitaja hyökkää mun kimppuuni. Mietin vain että uskallanko nukkua edes nukkua...? Kun yököt käy täällä huoneessa.. Mitä jos ne kuristaa mua? Mitä jos ne tappaa meidät? Se istuu jalkojeni päällä. Kurottaen käsiään kurkulleni. Mä pelkään. Ihan tosissani pelkään. Pääni sisältä kuuluu Nitan ääni, tiedät varmasti miten pääset siitä eroon..? Minäpä  tiedänkin! TAPA ITSESI JA SAMALLA MEIDÄT!  Alan miettimään.. Kuolema. Olisiko se ratkaisu. Iltaisin viimeinen toiveeni on, että toivottavasti en enää herää. En jaksa enää toistuvaa helvettiä. Haluan myös k
Lue lisää