osastolla

Avohoitoyksikössä käynti. 
Leuat lyö itsensä kramppiin. Ääni lähtee. Tästä alkaa tie tuhon. 

Väittely alkaa, 
Mä en suostu! Mä en vittu suostu!
Kova kovaa vastaan,
Minä vastaan kaksi hoitajaa ja lääkäri.
Väittely jatkuu.
EI! En suostu. Sinne ette mua saa! 
Väittelyä. Väittely alkaa jo ottamaan hermoon.
Jääräpää, ottaa ohjat. Valitettavasti vain puoliksi. 
Ne hakkaa mut, pieksee mut henkihieveriin. Tallaa maanrakoon.
Ja kaikki henkisesti.
Ei niin oikeasti käynyt, ei ne pahaa tarkoittanut, ne halusi mut vaan osastolle koska olen huonossa kunnossa.
Niin huonossa että, käännän kaiken hyvällä tarkoitetun itseäni vastaan.  
Mä murruin. Täällä Mä oon, vankina. Lukkojen takana. Odottaen vain pois pääsyä.

Se on täällä, pääni sisällä mukana. Muistaako joku kun kerroin siitä harhasta jota kutsuttiin nimellä SE
Se liikehtii levottomasti, pääni sisällä, pelottavia lauseita hokien. Antaen mun jättää arvailun varaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Se on vain pääni sisällä. En näe Sitä.

Ahdistus kasvaa, kello tikittää.
Tunnen kuinka oma varjoni alkaa mua kuristaa. 
Tik.. 
Mä hajoan.
Tak...
Mä teen kuolemaa psyykkisesti.
Mä itken mielessäni. Mä oon loppu. Ihan loppu. 
Kissani ja koirani meni äidin luokse.
Äitini on vihainen, koska mä hajosin. Ja jouduin lukkojen taakse. Mä olen sirpaleina pieninä. Niin pieninä, ettei ne enää edes sirpaleita ole. Murusia ennemminkin. Näitä ei millään korjata. Ei edes pikaliimalla, niinkuin jossain aiemmassa postauksessa kirjoitin...

Kello kuluu. Havahdun kun kädestä valuu verta. Pahaa verta. 
Purin vanhaa haavaa. Hoitaja ei ollut iloinen. Tunnin osastolla ja haava hampaat on kädessä. 
Mä vihaan, mä vihaan niiin paljon heikkouttani.
Päästäkää mut pois.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haluan kuolla

Voimat loppu