Hankaluus

Itken sisäisesti,

Tunnen kuinka mieleni repeää riekaleiksi.

Mietin, miksen voisi vaan kadota? 

En jaksa elää enempää, mutten voi kuolla.

Kuka silloin hoitaisi koirani? Kuka ottaisi sen omakseen? Vaikka koen että sen olisi parempi olla jonkun toisen omana. Pelkään pilaavani tämänkin mahdollisuuden. Mutta jos joudun luopumaan tästä pennusta, sitten en ota enää IKINÄ koiraa. 

Tänäänkin juttelin hoitajan kanssa. Hän yritti saada taivuteltua mut yön ajaksi osastolle. En suostunut. Pääsimme kuitenkin kompromissiin ja tulin äitini luokse.

Aamulla ensimmäinen ajatus oli

"En halua herätä enää, koskaan."

"Pakko saada terä jostakin! Nyt on aivan pakko!!" Oli seuraava. Antakaa mun vaan nukahtaa ikiuneen..

Tuntuu siltä että elämäniloni valuu sormieni välistä maahan. Kadoten täysin. Ahdistus vain sataa päälleni, lisääntyen vain.