Vain kauhukuvia mieleni syövereistä

Tein sen. 

Eilen illalla tikitys päässäni huipentui.

Tikit lähti, haava aukesi.

Nauroin vaan. Kukaan ei osannut arvata. 

Ne sai sen mitä halusivat. Ne nauroivat kun purin tikkejä irti. Ja kehuivat kuinka toimin kerrankin oikein. Ne olivat ylpeitä minusta.

Olen vain maalannut kauhukuvia siitä kuinka menetän asunnon ja joudun luopumaan koirastani. Mutta nyt uskoni pärjäämiseeni on kuollut. Jos saat sen käsityksen että kukaan ei usko sinun pärjäävän, miten luotat pärjäämiseesi itse?

Kuoleman toiveet valtasi mieleni. Niin valtasi. Nyt mielen valtaa itsemurhasuunnitelmat ja väkivaltaiset ajatukset. Kuinka tappaisin henkilön X? Repisinkö leuan kokonaan irti ja sitten raatelisin hänet ja repisin sisäelimet ulos? 

Näitä mieleni pyörittää nonstoppina. Jatkuvasti. Jos en suunnittele jonkun muun tappamista, suunnittelen omaa kuolemaani. Viiltäisinkö kurkun auki? Entä jos ottaisin kaikki mahdolliset lääkkeet ja hyppäisin junan alle? Entä jos kuitenkin heittänyt itseni? Eiiiih... En osaa päättää!!