Loppuun palanut

Mä en jaksa. 

Tuo pentu on aivan ihana, suloinen yms. Mutta siltä ei lopu energia. Nytkin kun tultiin sisälle, samantien kauhea virtapiikki iski päälle ja paheni vaan kun sammutin valot. Rupesi haukkumaan ja riehumaan. Ei siinä mitään jos se haukkuu, mutta kerrostalossa klo 22 jälkeen ja en ole varma mihin aikaan täällä alkaa hiljaisuus.

Olen heikoilla jäillä. Kuulen kuinka jää rasahtelee allani, peloissani jatkan kulkemista. En ymmärrä huutaa rantaan että kohta saattaa jää romahtaa altani. Jatkan sinnikkäästi eteenpäin, uskoen että kohta jää on tarpeeksi kestävää kannattelemaan ja että ranta on lähellä. Laput silmillä kuljen eteenpäin, suljen kaiken pahan mielestäni pois. Mutta kun ajatuksiaan liian pitkään sulkee pois, ne iskee kymmenkertaisena päälle. 

Pidättelen kyyneleitä, tää ei taidakaan onnistua. 

"Oisko parempi mennä hautaan? Kun et pysty olla missään?" Kuulen erään osan kysyvän. Olen keskutellut kaikkien osieni kanssa pääni sisällä ja suurin osa heistä ei halua hautaan mätänemään.

Nita, hän ei ole kuollut. Luulimme niin. Hän on lähellä. Mutta hänellä ei ole valtaa tehdä mitään, Kasi on tarpeeksi vahva.