Hukkumassa omaan mieleensä

Kun aiemmin kirjoitin kuinka kävelen heikoilla jäillä, kuunnellen jään rasahtelua, nyt se jää petti. Upposin jäihin, olen syvällä pinnan alla, odottaen kuolemaa.

En ole pitkään aikaan ollut näin maassa. Tulin eilen osastolle, kun ei ollut vaihtoehtoakaan. 

Masennustestit huutaa hoosiannaa. 

Olen kuoleman väsynyt, mutten nuku. 

Ajatukset valtaa viiltely ja itsemurha.

Älkää huoliko, en tapa itseäni koirieni takia.

Täällä osastolla oleminen on yhtä tyhjän kanssa. Jos täältä saisi apua olisinko ollut vajaa vuoden sisällä täällä seitsemää kertaa?

Ja kaiken lisäksi, olen ollut täällä päivän, rooli on ollut päällä, koska mulla on ollut mieshoitajia. Eikö se vittu mene perille että pelkään miehiä?? Seitsemän vitun jaksoa samalla vitun osastolla, eikä vieläkään ymmärretä että pelkään niitä saatanan miehiä..

Anteeksi kiroiluni. Meinaa vaan turhautuminen lähentyä huippua. Täälläkin olo on räjähdysaltis. Mutta nyt siihen ei vaikuta muiden puheet pelkästään, myös omat ajatukseni. 

Nyt saan vain haaveilla nukkumisesta. Eräs iltalääkkeistäni on laitettu tarvittavaksi, eikä siitä ole kerrottu, kävin pyytämässä ahdistukseen tarvittavaa, eiköhän siinä käynyt ilmi että tämä iltalääke on tarvittava. Ahdistus lisääntyi, nyt en ainakaan nuku, enkä voinut enää sitä ottaa koska nukun sitten koko päivän. 

TÄMÄN OSASTON HOITO ON TÄYTTÄ PASKAA. TÄÄLTÄ EI SAA MITÄÄN APUA! 

Istun hereillä varmaan vielä reippaasti klo 01 jälkeen. Olen väsynyt mutta, nukkuminen on mahdottomuus. Saan vain kestää huomisen helvetin hankalan olon. Jos antaisin eräälle uhmakkaalle ja jääräpäiselle persoonalleni vallan, valvoisivat koko yön. 

Toisen käden haava on hyvin suurella todennäköisyydellä tulehtunut. Sen ympärys on punainen ja liikuttaminen sattuu, saattaa olla turvonnutkin. En ehtinyt sitä tarkistaa kun hoitaja jo laittoi lapun paikoilleen. Pitikin viiltää juuri tuohon kohtaan..