Nimetön

Kuuntelen kuinka ne keskustelee viiltelystä. Haluvat viiltää käteen paljon haavoja ja yhden niin syvän haavan että luu näkyy. Sanon niille etten voi viiltää. Ne uhkaavat ottaa minut valtaansa ja viiltää valtimot auki, jos en viillä edes yhtä haavaa. Keskustelen niiden kanssa ja saimme sovittua että yksi vähän syvempi viilto, kun rasvakudos näkyy niin ne ovat tyytyväisiä. 

Minä otin tuon terän, joka on minulle jo paras ystävä, käteeni ja viilsin oikeaan käteen haavan. Haava ei aluksi edes auennut kunnolla, joten jatkoin saman haavan viiltämistä. Yhtäkkiä havahdun, vasemman käteni sormet ovat yltäpäältä veressä, haavataitokset jotka olivat oikean käteni alla ovat läpimärkiä verestä. Ystäväni eli terä, ei meinannut enää pysyä kädessäni, pyyhkäisin sormeni puhtaisiin haavataitoksiin ja jatkoin. Sain niiltä jo luvan lopettaa, mutten pystynyt. Viiltäminen helpotti oloa niin voimakkaasti. Tunsin lämpimän veren valuvan pitkin kättäni. Ne nauroivat pääni sisällä, nyt varjokettu ymmärtää miksi  haluamme tehdä tätä. Ja niin ymmärrän, se tuntui niin hyvältä, helpottavalta. 

Nyt ne ei suunnittele seuraavaa viiltoa, vaan minä suunnittelen. Käteni ovat kohta todella, TODELLA rumassa kunnossa. 

Ahdistus seuraa joka paikkaan. Se herättää aamuisin vaikka se olisi tullut uniini. 

Ahdistus saa minut viiltelemään, se aiheuttaa näitä jumalattomia virtapiikkejä, se aiheuttaa sen etten jaksaisi enää hengittää. 

Ahdistus saa minut toivomaan etten enää heräisi.