Nimetön

"Tää on mennyt tosi läheltä, kun jänne näkyy." Sanoo lääkäri. Siitä näki että se oli oikeasti huolissaan. Hämmästyin, eihän yksikään lääkäri ole ennen välittänyt paskaakaan. Laitettu tikit, sanottu että ei kannata ja jos on ollut välttämätöntä ja olen halunnut, niin laittanut lähetteen osastolle. 

Eilisen viilto meni odotettua syvemmäksi. Nyt odotan että pääsen psykiatrin arvioitavaksi. Jos luulevat että suostun osastolle menemään, eivät siinä kyllä onnistu.

Hoitaja tuli sanomaan ärsyttävän iloinen ilme kasvoillaan "Nyt kävi hyvä tuuri, sulla on Walk in- lupa osastolle vielä voimassa, niin voit siirtyä sinne." 

Hänen ilmeensä meni vakavaksi kun sanoin etten ole menossa sinne. 

"No tuota, sulla varmaan on tuon osaston numero että, soita sinne jos haluat ja sano että sulla on niin vaikea olo että tulet takaisin." Hoitaja jatkaa ärsyttävä ilme kasvoillaan. 

No sitten pääsinkin lähtemään. Kun menin päivystykseen laitoin äidilleni viestiä että menen katsomaan kaveriani. Tuntuu niin pahalta, mutten uskalla kertoa totuutta. 

"Tota noin,  kun sanoin että meen kattomaan kaveria, niin oikeesti menin päivystykseen tikattavaksi. Sori että valehtelin." - tuo on niin vaikea sanoa. 

Tänään oli myös terapia. Ensimmäisenä kun näin terapeuttini sanoin, että kannattaa varoa mitä kysyy, olen aika räjähdysaltis tänäänkin. Luojan kiitos varoitin häntä, ties miten pahat vammat/traumat hän olisi saanut jos ei olisi osannut varoa.

Tarvittavia lääkkeitä naamaan ja taistelu jatkuu. Yritän tällähetkellä vain jaksaa hengittää. Yritän myös pitää itseni kasassa. Yritän pitää itseni kurissa.