Usvassa

Uppoamaan syvemmälle jään alle. 

Ahdistus kasvaa, mieleni rakenteet murenee. Hulluus ottaa valtaa.

Persoonien äänet voimistuu, ne nauravat ja kiroavat minut alinpaan helvettiin. 

Hah, sietäisit kuolla! Tapa itsesi. Ja paskat, älä välitä muiden mielipiteistä, ole rauhassa itsekäs. Ja muistatko mitä me sovittiin? Jos unelma särkyy pääsemme hautaan mätänemään.

Tuntuu kuin alkaisin muuttua savuksi, haihdun hitaasti tuulen mukaan. 

Mieleni on kuin vasaralla hajoitettu lasi. Aivan yhtä pieninä sirpaleina. Sinne sekaan on hajonnut järkeni rippeet.

Nojaan vessan seinää vasten, yrittäen kasata mieleni rippeet ja pysyä järjissäni. Päässä kaikuu persoonani käsky pure tikit irti..

Yritän pitää itseni kasassa, ei en halua purra niitä irti! En saa purra niitä! 

No kärsi sitten. Vastaa persoonani nauraen. 

Meinaan romahtaa vessan lattialle itkemään, hammasta purren kasaan itseni. 

Itsetuhoiset ajatukset valtaa mieleni, 

Ahdistus valtaa kehon.

Pitäisikö sittenkin purra tikit irti? 

Helpottaisiko se? 

En muista, olen monesti sen tehnyt. Mutta nyt, kun kaikki on usvan peitossa en muista lähes tulkoon mitään, edes eilisestä.