13.1.2014
Moikka,
Nyt sain aikaan aloittaa tämän blogin.
Tänään on taas ollut aika ahdistava päivä. Jos joku joka on minut tänää nähnyt, kehtaakin väittää että ei usko, niin olen onnistunut tehtävässäni, eli näyttelemisessä. Jos totta puhun, niin mietin kokoajan millä voisin viiltää. Ja sitten tulisi lähtö, täältä perhekodista siis. Olen ollut täällä kohta 4kuukautta ja siinä ajassa mut on tikattu 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin viiltänyt "oikean ranteeni auki" terottimen terällä ja toisella kerralla viilsin sääreeni haavan joka oli parin millin päässä luusta.
Ihme ja kumma en oppinut kummastakaan. Haluan vaan mennä syvemmälle ja syvemmälle,haluan vaan todistaa että viiltelen enkä "vain" naarmuttele.. Kaikki tämä koska sen sairaanhoitajan sanat soivat päässäni "Oletkos naarmutellut milloin viimeksi?"
Mutta omalla kieroutuneella tavallani joudun tunnustamaan että nautin viiltelystäni, se on vaan tavallaan niin kaunista kun veri valuu ja se kun tuntee vihdoinkin olevansa elossa on se miksi viiltelen.
Kun viillän, yleensähän ihmiset ajattelee että silloin itkee tai tällainen käsitys mulla on, niin mä nauran. Oon vaan niin iloinen että onnistuin tavoitteessani.
En ole kertaakaan ajatellut että "nyt meni liian syvälle" Olen aina tavallani myös toivonut että viilto koituisi kohtalokseni esim. Tulehtuisi tai että se oikeasti osuisi valtimoon ja vuotaisin kuiviin.
Tein tänään netissä masennustestin, eipä tulos yllättänyt, 54 pistettä. Vaikka olen tähän asti kiistänyt sen että olisin masentunut, oon taas ruvennut epäilemään että olisinkohan sittenkin masentunut? Ja tuo testi vahvisti epäilykseni.
Ahdistuneisuus-testistä tuli 21 pistettä eli se tarkoitti vaikeaa ahdistuneisuutta..
Nyt sain aikaan aloittaa tämän blogin.
Tänään on taas ollut aika ahdistava päivä. Jos joku joka on minut tänää nähnyt, kehtaakin väittää että ei usko, niin olen onnistunut tehtävässäni, eli näyttelemisessä. Jos totta puhun, niin mietin kokoajan millä voisin viiltää. Ja sitten tulisi lähtö, täältä perhekodista siis. Olen ollut täällä kohta 4kuukautta ja siinä ajassa mut on tikattu 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla olin viiltänyt "oikean ranteeni auki" terottimen terällä ja toisella kerralla viilsin sääreeni haavan joka oli parin millin päässä luusta.
Ihme ja kumma en oppinut kummastakaan. Haluan vaan mennä syvemmälle ja syvemmälle,haluan vaan todistaa että viiltelen enkä "vain" naarmuttele.. Kaikki tämä koska sen sairaanhoitajan sanat soivat päässäni "Oletkos naarmutellut milloin viimeksi?"
Mutta omalla kieroutuneella tavallani joudun tunnustamaan että nautin viiltelystäni, se on vaan tavallaan niin kaunista kun veri valuu ja se kun tuntee vihdoinkin olevansa elossa on se miksi viiltelen.
Kun viillän, yleensähän ihmiset ajattelee että silloin itkee tai tällainen käsitys mulla on, niin mä nauran. Oon vaan niin iloinen että onnistuin tavoitteessani.
En ole kertaakaan ajatellut että "nyt meni liian syvälle" Olen aina tavallani myös toivonut että viilto koituisi kohtalokseni esim. Tulehtuisi tai että se oikeasti osuisi valtimoon ja vuotaisin kuiviin.
Tein tänään netissä masennustestin, eipä tulos yllättänyt, 54 pistettä. Vaikka olen tähän asti kiistänyt sen että olisin masentunut, oon taas ruvennut epäilemään että olisinkohan sittenkin masentunut? Ja tuo testi vahvisti epäilykseni.
Ahdistuneisuus-testistä tuli 21 pistettä eli se tarkoitti vaikeaa ahdistuneisuutta..
Kommentit
Lähetä kommentti