En osaa muutakaan..
Viikonloppu, tarkkoja jos ollaan lauantai. Ei, ei ole tää viikonloppu pelastus, pikemminkin kirous. Suunnittelen tässä seuraavaa viiltoa. Käsivarteen, sääreen vaiko vatsaan? Mutta millä? Onhan sitä kaikella saatu haavoja aikaan. Mielipiteitä on monia, mutta mun viiltelyyn soveltuu parhaiten mattopuukko, sheiverin- ja terottimenterät. Pahimmat haavat sain aikaan terottimenterällä ja sheiverinterällä. Terottimenterällä sain ranteeseen 9 tikkiä ja sheiverinterällä haava joka oli noin 1 millin päässä luusta.. Mattopuukko on liian massiivinen mulle mutta käytän sitäkin tarpeen vaatiessa.
Mutta mua rupee masentaan ku en saa aikaan liikkua, haluaisin maata viltin alla, piilossa tältä pahalta ololta. Piilossa itseltäni. Nyttenkin me ollaan salilla, lähdössä kylläkin, mutten saanut aikaan mitään, tuskinpa kukaan saisi tälläsella ahdistuksella. Pahimmalta tuntuu kun joutuu nauramaan eikä pysty hallitsemaan itseään. Voisin istua loppu illan yksin, yrittää vaan kestää tätä ahdistusta. Mä en vaan voi mitään mutta oon niin täynnä tätä elämää.
Mä oon taas suunnitelemassa itsemurhaa. Jos olisin toteuttanut ensimmäisen itsemurhasuunnitelman vuonna 2010 sanon vaan että en olisi paljoa menettänyt. Olisin skipannut nuo turhat osastojaksot, lääkkeet enkä olisi joutunut puhumaan yli 57 (ulkopuoliselle) ihmiselle asioistani.
Kaikki sanoo mulle että kyllä mä aina nousen niiden huonojen hetkien jälkeen pohjalta, mutta mistä ne tietää näytänkö mä sitä todellisuutta, kyllästynkö mä vaan siihen että ne tietää sen mun oikean tunteen? Ja rupean vaan esittämään?
Mulla on vaan voimat ihan loppu. Tuntuu kuin maailma roikkuisi mun harteilla. Mutta jos joku tuttu lukisi tätä ei se varmastikkaan uskoisi, koska eihän mulla voi olla asiat niin huonosti että mulla olisi aihetta itseni tappaa?
Nyt kun mietin ei mulla ole muuta syytä tappaa itseäni kuin tuo en vaan enää kestä elämää ja oon niin täynnä tätä elämää.. Joskus kun juttelin jonkun hoitajan kanssa, niin hän ei kelpuuttanut syyksi jos ei vaan jaksa. Taisin vaan sanoa että miksi edes suunnittelisin tappavani itseni jos jaksaisin elää?
Mutta mua rupee masentaan ku en saa aikaan liikkua, haluaisin maata viltin alla, piilossa tältä pahalta ololta. Piilossa itseltäni. Nyttenkin me ollaan salilla, lähdössä kylläkin, mutten saanut aikaan mitään, tuskinpa kukaan saisi tälläsella ahdistuksella. Pahimmalta tuntuu kun joutuu nauramaan eikä pysty hallitsemaan itseään. Voisin istua loppu illan yksin, yrittää vaan kestää tätä ahdistusta. Mä en vaan voi mitään mutta oon niin täynnä tätä elämää.
Mä oon taas suunnitelemassa itsemurhaa. Jos olisin toteuttanut ensimmäisen itsemurhasuunnitelman vuonna 2010 sanon vaan että en olisi paljoa menettänyt. Olisin skipannut nuo turhat osastojaksot, lääkkeet enkä olisi joutunut puhumaan yli 57 (ulkopuoliselle) ihmiselle asioistani.
Kaikki sanoo mulle että kyllä mä aina nousen niiden huonojen hetkien jälkeen pohjalta, mutta mistä ne tietää näytänkö mä sitä todellisuutta, kyllästynkö mä vaan siihen että ne tietää sen mun oikean tunteen? Ja rupean vaan esittämään?
Mulla on vaan voimat ihan loppu. Tuntuu kuin maailma roikkuisi mun harteilla. Mutta jos joku tuttu lukisi tätä ei se varmastikkaan uskoisi, koska eihän mulla voi olla asiat niin huonosti että mulla olisi aihetta itseni tappaa?
Nyt kun mietin ei mulla ole muuta syytä tappaa itseäni kuin tuo en vaan enää kestä elämää ja oon niin täynnä tätä elämää.. Joskus kun juttelin jonkun hoitajan kanssa, niin hän ei kelpuuttanut syyksi jos ei vaan jaksa. Taisin vaan sanoa että miksi edes suunnittelisin tappavani itseni jos jaksaisin elää?
Kommentit
Lähetä kommentti