Syypää kaikkeen...

Aivot lyö tyhjää, en vaan tajua mistään mitään. Haluaisin vaan pyytää anteeksi kun olen olemassa. Jostain syystä mulla on kamala syylisyys siitä että olen olemassa. Mulla on vaan sellanen olo että oon turha, tulhaan vaan muiden aikaa ja olisi huomattavasti parempi jos mua ei olisi.. Joo, taas tällaista angst-paskaa multa, mutta tuskin hämmästytte, sitähän mä aina kirjoitan. Mulla oli jokin ajatus, jonka haluaisin kirjoittaa mutta näin se vaan katosi kuin tuhka tuuleen.

Oon koko päivän tapellut itseni kanssa, että pystyn hymyilemään mutta nyt haluan vaan itkeä, ja mikä oudointa mä itkin tänään! Yleensä jos mulla on todella paha olla ja ahdistus tuntuu tappavan mut siihen paikkaan, en mä pysty itkemään vaikka kuinka yrittäisin. Nyttenkin käyn helvetinmoista taistelua että pysyn kasassa.

Taas tämä tunne että haluaisin huutaa tän ahdistuksen pois, itkeä pois tän pahan olon ja nukkua vuoden yhteen putkeen. Oon taas niin vitun väsynyt. Mutta olenko mä fyysisesti vaiko henkisesti noin väsynyt?