Kun vain kipu kertoo että elät..

Kuollut, siltä musta tuntuu taas. Suoristusrautani, pelastajani, todisti taas että, kyllä mä elän.

Ja niin, käräytin itseni taas. En taaskaan ymmärrä miksi niin tein.. Suoristusrautaani saan käyttää vain aikuisen valvonnassa..
Miksi mä aina käräytän itseni? Ehkä en halua enää satuttaa itseäni. Ehkä oikea minä ei halua satuttaa itseään.. Tuo pintani alla piilevä hirviö, se tahtoo satuttaa itseään.. Minä en ilmeisesti halua.

Tahdon pois. Tahdon kuolla. Mä en jaksaisi enää tätä. Voisin taas romahtaa polvilleni. Mutten vain voi, on pidettävä itsensä kasassa. Ja yö pelottaa jälleen. Naksahtaako päässäni jälleen, ja mitäköhän tällä kertaa teen? Se jää yön arvoitukseksi.
Voisinpa taas polttaa itseäni sillä suoristusraudallani. Mutten voi, en saa käyttää sitä ilman aikuisen valvontaa, joten ei onnistu.
Mä haluan huutaa ja itkeä, että oloni helpottaisi edes vähän. Mutten enää kykene itkemään, 4 päivää itkin, ellen nukkunut. Eli enää en vain kykene.

Päässäni kaikui vain..
..Niks ja Naks..
.. Kipua, kipua, kipua! Hirviö sisälläni huusi taas. Sille ei riitä mikään..
..Niks ja Naks..
.. Ja kädessäni komeilee taas uusi naarmu.. Lisää naarmuja on varmasti luvassa. Uskallan melkein jopa luvata..