Ne minut saa, aivan kokonaan..
Mä oon väsynyt. Oudon väsynyt, nimittäin olen jotenkin levoton. Nuo katkonaiset yö unet, niihin alkaa tottua.
Koirani oli kanssani täällä pk:lla. Se nosti mut yhdeksi päiväksi kuiluni pohjalta. Sitten mä taas väsyin. Koirani huomasi ja alkoi vahtimaan mua. Se näki sen, mitä kukaan muu ei nähnyt. Se näki tän pahan sisälläni. Se yritti koiran tavoin auttaa, pitämällä heikon omistajansa turvassa.
Nyt koirani on kotona. Mä olen täällä. Yksin. Vaarassa. Kukaan ei yritä suojella. Olen kuiluni pohjalla, yksin. Tänne mä myös taidan jäädä...
Kukaan ei vielä tiedä totuutta, Se ei näy musta. Tämä paha on sisälläni ja sinne se myös jää. Mä voin olla se iloinen tyttö jossa ei näy masennuksen merkit. Mä voin olla se tyttö, joka patoaa kaiken sisälleen ja hymyilee vaikka tuntuu että maailma roikkuu harteilla.
Pakon omainen peittely. Sitä mä teen vaikka en haluaisi. Se on vaan pakko. On pakko hymyillä, pakko nauraa, pakko mennä sinne tänne. On vaan pakko. Anteeksi. Mä en osaa olla oma itseni. Mä vaan esitän olevani jokin muu kuin mikä olen.
Kukaan tässä maassa ei tunne/tiedä todellista minua. En edes minä itse. Mulla on 4 eri osaa. Yksi on ylpeä, toinen on häslääjä, kolmas ei osaa olla hiljaa ja neljäs on vaarallinen uhattuna, se voi käydä päälle.
Nuo ovat pääni sisäiset demonit. Ne ottavat mut vuorotellen valtaansa ja mä en hallitse itseäni silloin. Niitä yhdistää halu tuhota kroppani. Ne haluaa tappaa minut! Ja niin ne tappaa...
Koirani oli kanssani täällä pk:lla. Se nosti mut yhdeksi päiväksi kuiluni pohjalta. Sitten mä taas väsyin. Koirani huomasi ja alkoi vahtimaan mua. Se näki sen, mitä kukaan muu ei nähnyt. Se näki tän pahan sisälläni. Se yritti koiran tavoin auttaa, pitämällä heikon omistajansa turvassa.
Nyt koirani on kotona. Mä olen täällä. Yksin. Vaarassa. Kukaan ei yritä suojella. Olen kuiluni pohjalla, yksin. Tänne mä myös taidan jäädä...
Kukaan ei vielä tiedä totuutta, Se ei näy musta. Tämä paha on sisälläni ja sinne se myös jää. Mä voin olla se iloinen tyttö jossa ei näy masennuksen merkit. Mä voin olla se tyttö, joka patoaa kaiken sisälleen ja hymyilee vaikka tuntuu että maailma roikkuu harteilla.
Pakon omainen peittely. Sitä mä teen vaikka en haluaisi. Se on vaan pakko. On pakko hymyillä, pakko nauraa, pakko mennä sinne tänne. On vaan pakko. Anteeksi. Mä en osaa olla oma itseni. Mä vaan esitän olevani jokin muu kuin mikä olen.
Kukaan tässä maassa ei tunne/tiedä todellista minua. En edes minä itse. Mulla on 4 eri osaa. Yksi on ylpeä, toinen on häslääjä, kolmas ei osaa olla hiljaa ja neljäs on vaarallinen uhattuna, se voi käydä päälle.
Nuo ovat pääni sisäiset demonit. Ne ottavat mut vuorotellen valtaansa ja mä en hallitse itseäni silloin. Niitä yhdistää halu tuhota kroppani. Ne haluaa tappaa minut! Ja niin ne tappaa...
Kommentit
Lähetä kommentti