Pakko kirjoittaa...

Mä vaan kirjoitan. Mä yritän purkaa tätä oloani. Mikään ei riitä mulle. Tää ei poistu millään tavalla.

Tuntuu kuin hengitys lamaantuisi. Toivon sitä mutta ei, ei niin käy.. Keuhkoihin pistää, tuntuu etten saa henkeä ja hengittäminen sattuu. Kiitos ahdistus. Mitä olisikaan ilman sinua!

Pelkään taas että paheneeko tää ahdistus vielä paljonkin. Tämä päivä on enteillyt aikas voimakkaasti ahdistuskohtausta.. Koska olo on epätodellinen, silmissä sumenee vähän väliä ja tuntuu kuin leijuisin vaan ilmassa. Pahalta näyttää.

Aivan kuin joku kuristaisi ja painaisi näkymätöntä seinää vasten.

Haluan itkeä, mutten kykene. Kun kirjoitan, ajatukseni katkeilevat ja yrittävät palata takaisin itsemurha-rinkiinsä.

 

Kun katsoin itseäni peilistä, oikeasti järkytyin. Mä en näytä ihmiseltä. Näen ainoastaan nuo mieleni demonit. Ne vain sihisevät pääni sisällä, kuinka paljon parempi olisin kuolleena, kuinka minun pitäisi tappaa heidät ja kuinka surkea olen. Mä olen väsynyt kuuntelemaan niitä.. Onko mun päästettävä ne tuskistaan ja tapettava itseni?

-Kyllä, mun on tehtävä se. Muttei heti. Ei tänään. Ei tällä viikolla..