11.4.2018 osa 2

Mä vain toivon ettet huomaa mua kun hiippailen ohitsesi. En kestä enää niitä kysymyksiä joihin joudun valehdella. Vastaus kaikki on ok, ei tunnu hyvältä. En halua valehdella. Mutta mitä muutakaan voin? Jos puhun totta, sä et usko, koska mulla ei ole todistetta. Mä olen oppinut että sanat ei merkitse mitään teon rinnalla. Käsket tulla sanomaan jos haluan satuttaa itseäni, mitä tapahtuu kun tulen sanomaan? Sä et edes kuuntele. Vaihdat puheenaihetta. Tämän vuoksi tulen tästedes vain todisteen kanssa. Jos tulen.. Mä luon itselleni niin vahvat kulissit ettet koskaan, siis ikinä, tule niiden läpi näkemään. Mä tiedän mitä tästä seuraa, mä palan loppuun. Mun sielu kiitää niin kauaksi luokse tähtien. Muuttuu tähdeksi, tuhannen vuoden päästä kuolee, näin ollen näyttäytyy tähdenlentona, näkyy sekunnin ehkä kaksi ja katoaa lopullisesti.

Makaan huoneessani, miten mä edes selviän tästä. Pelkään tuskan paistavan läpi. Ei, kulissit peittää sen.
Jalat vasten seinää, joka liikkuu. Mua ahdistaa niin että pyörryttää ja oksettaa, kai mä sitten rupean etsimään uutta tapaa toimia. En vain löydä keinoa purkaa tätä pahaa sisältäni. Kirjoitan vain samoja asioita.

Mä olen tämän pelin johtaja, mun tehtävä on johtaa ihmiset pois ympäriltäni. Pitää vain sulkea sanavarasto ja mennä niin kauas kun mä ennätän. Ennen kuin kukaan edes asiaa tajuaa. Mun keino selvitä elämässä on olla tästedes hiljaa asioistani. Ketäpä se kiinnostaa? Jos kuulet mun puhuvan asioistani, ärähdä ja kunnolla. Mä en ansaitse puhua ja näin ollen purkaa oloani muille äänellä jonka luojat ovat kiusakseni antaneet. Haluaisin olla mykkä, ei tarvitsisi puhua kielletyillä sanoilla. Ja vaikka vielä sokea, ei tarvitsisi nähdä tätä sairasta maailmaa.

Jos mä nytten kuolisin, olisiko minusta enemmän iloa muille tähtenä taivaalla? Olisiko se niin että aina kun puhut synkkyydestä elämän, taivaasta sataisi vettä ja tajuaisit minun itkevän puolestasi? Haluan auttaa kaikkia, mutten halua kenenkään auttavan minua.