Täällä mä lentelen. Korkealla kauniissa pilvilinnassani. Maan kahleet ei paina, siivet kauniit kantaa, ainakin toistaiseksi.
Mulla on hyvä olla, niin täällä.
Todellisuus, mikä se on? Kysyy Pikkuinen, 4-vuotias tyttö pääni sisällä. Hän on niin iloinen, kun opetin hänet pyöräilemään "isojen tyttöjen pyörällä".
Pilvilinnaamme ei romauteta. Täällä olemme turvassa. Todellisuuteen ei mikään meitä takaisin saa, ei ainakaan tällähetkellä.
Kaunis maailmamme, ei ole vain musta ja harmaa, täällä on värejä! Sateenkaaren kaikki sävyt löytyy.
Leijumme ylhäällä, niin korkealla ettei kukaan meitä näe. Olemme täällä yhdessä, muttemme ole yhtä. Olemme kaikki erilaisia, eri ikäisiä, meitä yhdistää vain sama keho.
Puolustaja ja Jääräpää ovat rauhallisia, mutta vihaisia. He suunnittelee kuinka saavat muut ihmiset ymmärtämään meitä. He aikovat vaatia, että diagnoosimme tarkistetaan.
Me aiomme lähteä Ouluun, täysin ulkopuoliselle lääkärille arvioitavaksi. Meidän diagnoosi, skitsotyyppinen häiriö, (psykoosipiirteinen persoonallisuus) ei pidä paikkaansa. Meitä ei ymmärretä täällä.
Aika juoksee, en edes huomaa sen kulua. Mitä olen tehnyt? En tiedä
Veden, kaunis, tasainen pinta rikkoutuu kun siihen kiven heittää. Näin kävi persoonalleni, meitä on nyt 9 muuta ja minä.
Antakaa anteeksi ettemme ole olleet aktiivisia tämän blogin suhteen. Meillä on ollut tässä kaikenlaista. Yritämme ottaa nyt itseämme niskasta kiinni!
Samanlaisella diagnoosilla yritän päivittää ahkerammin blogia, käsitellen samaa aihetta ja sen kanssa pärjäämistä.
VastaaPoistahttp://sanoit.blogspot.fi/