9.3.2017
En onnistunut edes kuolemaan.
Yritin viiltää itseni hengiltä mutta sekin meni pieleen.
Sosiaalinen sivupersoonani sai vallan ja meni kertomaan.
Mä oon niin vihainen! En onnistunut edes kuolemaan!
Mä itken kun pihalla sataa lunta. Eilisten lumihiutaleiden piti olla viimeiset!
Voitko auttaa mua kuolemaan? Mä en kestä enää.
Xanor tulee taas rauhoittamaan mua. Mutta haluan vaipua ikuiseen uneen.
Mikään ei enää auta, kukaan ei voi mua auttaa, tappakaa mut!
Mä näen kahleet elämän käsissäni ja jaloissani, näen vankilani kalterit, tämä on elämän vankila, mun on päästävä ulos, ulos kuoleman luokse.
Jouduin vaihtamaan osastoa. Nyt olen toisella puolella.
Haluan paeta maailman kaukaisimpaan kolkkaan.
Kadota olemattomiin.
Lakata olemasta.
Kuolla.
Mutta mä elän, vastentahtoisesti.
Mä vaan istun hiljaa, Padi kädessä, kirjoittaen jotain. Kadoten mieleeni syvemmälle. Hukkuen, kuollen hiljaa yksin.
Mä haluan viiltää, viiltää niin pahasti ettei mua voi enää pelastaa. Niin pahasti että kuolen!
Tärinäkohtaus, ääni lähti. En pysty puhumaan! Hoitaja kysyi että kieltääkö joku puhumasta? Ei kiellä! Mä en vaan pysty puhumaan..
Kommentit
Lähetä kommentti