Tähtiusva

Tyhjät sanat vailla tarkoitusta. 

Ajatukset kaikkoaa muille maille.

Ääni katosi jonnekkin kaukaisuuteen. Kehoni haalistuu, tarkoittaako tämä että voin kadota lopullisesti? 

Mä lennän, tuolla pilvirajan yläpuolella, nousen hiljattain korkeammalle, todellisuus on enää kaukainen muisto. Mikä on totta? Mikä ei? Olenko elävä olento vai se joka aaveen silmillä maailmaa taivaanrajasta katsoo? Olenko kuitenkaan todellinen, enhän edes tunne kehoani? Uskon että olen tuolla huoneessani kuolleena. Vaikka tiedän että elän. Leuat meni kramppiin. Tähtiusva saapuu jälleen pelastamaan mut pahalta. Tähtiusvassa vaivun omaan universumiin. Olenko turvassa..? ET! 

Mä haihdun kaukaisuuteen, niin kauaksi etten voi enää tietää missä olen. Enhän mä enää tiedä. 

Missä on se kuuluisa todellisuus..?

Mä nousen hiljalleen ylemmäksi. Katselen kehoani yläpuolelta. Kehoni istuu sohvalla. Minä sen yläpuolella. Silmät valtaa tyhjyys. Mä en ole täällä, mä olen tuolla jossain! 

Äänet haihtuu kaukaisemmiksi. Kehoni alkaa kutistumaan, maailma suurenee, mä olen tässä fyysisesti. Tuolla psyykkisesti.

Mieleni sisäinen maailma, alkaa lähestyä nopeampaa, todella uhkaavasti. Kaikki mielen hirviöt alkaa liikehtiä levottomasti. Ne hyökkää!! 

Tervetuloa helvettiisi takaisin, ajatukset kaikuu. Pelasta mut? 

Tunnen kuinka joku repii mua sisältäpäin. Se on ahdistus..